Iran teloitti ruotsalaisen toisinajattelijan, joka ilmeisesti siepattiin Turkissa
Iran on teloittanut ruotsalais-iranilaisen toisinajattelijan Habib Chaabin, kertoivat Iranin oikeuslähteet Mizan Online -verkkojulkaisussaan.
Chaab ilmeisesti siepattiin syksyllä 2020 Turkissa, jossa hän oli ollut lomailemassa. Chaabilla oli sekä Ruotsin että Iranin kansalaisuus ja hän oli elänyt useita maanpaossa Ruotsissa.
Iranissa hänet tuomittiin taistelusta islamilaista hallintoa vastaan, josta usein seuraa kuolemantuomio.
Iranilaisen tuomioistuimen mukaan Chaab olisi johtanut Khuzestanin maakunnan itsenäisyyttä tavoittelevaa, maan arabivähemmistön Harakat al-Nidal -separatistijärjestöä sekä toteuttanut useita pommi-iskuja. Esimerkiksi vuonna 2018 alueella iskettiin sotilasparaatiin Ahvazin kaupungissa. Iskussa kuoli viranomaisten mukaan 25 ihmistä ja yli 200 haavoittui.
Iran väitti Chaabin toimineen Israelin salaisen palvelun Mossadin ja Ruotsin turvallisuuspoliisi Säpon suojeluksessa.
Euroopan unioni ja Ruotsi tuomitsevat teloituksen epäinhimillisenä, sanoi Ruotsin ulkoministeri Tobias Billström viestissään Twitterissä.
Ruotsin ulkoministeriö oli maaliskuussa kutsunut Iranin suurlähettilään puhutteluun sen jälkeen, kun Iranin korkein oikeus vahvisti Chaabille langetetun kuolemantuomion. Ruotsi pyysi tuolloin, ettei kuolemanrangaistusta toteutettaisi ja vaati saada tavata hänet.
Chaab katosi lentokentällä Turkissa lokakuussa 2020. Turkin viranomaiset syyttivät Irania miehen sieppaamisesta.
Chaab on tuotu myös kameroiden eteen Iranin televisiossa, missä hän on tunnustanut tekonsa. Tällaiset tunnustukset on yleensä saatu kidutuksen seurauksena.
Iranissa on parhaillaan vastaavassa tilanteessa myös toinen ruotsalais-iranilainen mies. Lääkäri ja tutkija Ahmadreza Djalali on tuomittu kuolemaan syytettynä vakoilusta Israelin hyväksi. Hänen teloituksensa ajankohtaa on lykätty useasti.
Uutistoimisto AFP:n mukaan Iranin vankiloissa viruu parhaillaan ainakin 16 ulkomaan kansalaista, joista suurin osa on kaksoiskansalaisia.
uusimmat
Tarinat
Tarinat
Luetuimmat
LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO
Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.
Whatsappilla:
Numeroon 050 3500 245
Toimitus, uutisvihjeet:
010 230 8110
toimitus@karjalainen.fi