play

Yhdysvallat on huolissaan Talebanin nimeämästä Afganistanin uudesta hallituksesta

Talebanin edustajan Zabihullah Mujahidin mukaan tiistaina julkistettu hallitus on väliaikainen. LEHTKUVA/AFP

Talebanin edustajan Zabihullah Mujahidin mukaan tiistaina julkistettu hallitus on väliaikainen. LEHTKUVA/AFP

STT-Lehtikuva

Yhdysvallat kertoo olevansa huolissaan Afganistania hallitsevan äärijärjestö Talebanin nimeämästä uudesta hallituksesta. Taleban julkisti tiistaina virkaatekevän hallituksen, johon nimettiin järjestön keskeisiä nimiä.

Yhdysvaltain ulkoministeriö esitti huolensa siitä, että hallituksessa on vain Talebanin jäseniä tai heidän läheisiään ja ettei hallitukseen nimetty yhtään naista. Ulkoministeriön tiedottajan mukaan Yhdysvallat on ilmaissut selvästi, että Afganistanin kansa ansaitsee monimuotoisen hallituksen.

Lisäksi ulkoministeriön tiedottaja sanoi, että osalla hallituksen jäsenistä on huolestuttavia yhteyksiä ja taustaa.

Taleban muun muassa nimitti pääministeriksi Mullah Mohammad Hassan Akhun din, joka toimi varaulkoministerinä edellisessä Taleban-hallinnossa 20 vuotta sitten. Hassaniin kohdistuu YK:n pakotteita.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Afganistanin uusi hallitus aloitti keskiviikkona virallisesti työnsä. Hallinto joutui heti pohtimaan mielenosoituksia, joita on puhjennut eri puolilla maata.

Taleban hajotti keskiviikkona pienet mielenilmaukset ainakin pääkaupunki Kabulissa ja maan koillisosan Faizabadissa. Heratin kaupungissa tiistaina pidetyn mielenosoituksen yhteydessä ammuttiin hengiltä kaksi osallistujaa.

Talebanin tiedottaja varoitti tiistaina yleisöä olemaan lähtemättä kaduille.

Ratkaisevia teot, eivät sanat

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Yhdysvaltain ulkoministeriö totesi, että Yhdysvallat aikoo arvioida Afganistanin uuden hallituksen sen tekojen, ei sanojen perusteella. Ministeriö kehotti jälleen Talebania tarjoamaan turvallisen poistumisen Afganistanista Yhdysvaltain kansalaisille sekä lähtemään haluaville afganistanilaisille.

Aasian maasta evakuoitiin elokuun loppuun mennessä yli 123  000 ihmistä sen jälkeen, kun talebanit nousivat valtaan. Tämän jälkeen länsimaiset joukot vetäytyivät pois maasta.

Vuosina 1996–2001 Afganistania hallinnut Taleban otti maan hallintaansa elokuun puolessavälissä. Taleban on lupaillut maltillisempaa hallintoa kuin edellisellä kerralla, jolloin ihmisiä teloitettiin julkisesti, varkailta katkottiin käsiä ja naisten asema oli erittäin huono.

Lähi-idän maan Qatarin johto ehti kiittää uutta Taleban-hallintoa tuoreeltaan "käytännöllisyydestä".

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Pelätyn ministeriön paluu

Talebanin ylin johtaja Hibatullah Akhundzada totesi nyt lausunnossaan, että uusi hallitus työskentelee islamilaisten sääntöjen ja sharia-lain ylläpitämiseksi.

–  Uusi Taleban, sama kuin vanha Taleban, tviittasi Yhdysvalloissa toimivan Long War Journalin päätoimittaja Bill Roggio.

–  Afganistanin hallitus ei ole ollenkaan kattava, eikä se ole mikään yllätys, arvioi puolestaan Michael Kugelman, Etelä-Aasian asiantuntija tutkimuskeskus Woodrow Wilson Centeristä.

Taleban on ilmoittanut myös pelätyn hyveellisyyden edistämisen ja paheiden ehkäisemisen ministeriön palauttamisesta. Ministeriö vastasi Talebanin entisen vallan aikana ihmisten pidättämisestä ja rankaisemisesta.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi