play

Yhdysvallat vaatii Kiinasta tulevilta lentomatkustajilta negatiivisen koronatestituloksen

Koronatartunnat Kiinassa leviävät. Kuvaa potilaiden hoidosta Chongqingissa. Lehtikuva/AFP

Koronatartunnat Kiinassa leviävät. Kuvaa potilaiden hoidosta Chongqingissa. Lehtikuva/AFP

STT-Lehtikuva

Yhdysvallat vaatii negatiivisen koronatestituloksen Kiinasta tulevilta lentomatkustajilta 5. tammikuuta alkaen, sanoivat Yhdysvaltain terveysviranomaiset keskiviikkona. Määräys koskee kaikkia kaksivuotiaita ja sitä vanhempia.

Testitulos saa olla enintään kaksi päivää vanha ennen matkalle lähtöä Kiinasta, Hongkongista ja Macaosta.

Testausmääräys koskee kaikkia Kiinasta tulevia lentomatkustajia riippumatta heidän kansallisuudestaan tai siitä, ovatko he saaneet koronarokotuksia. Niin ikään testitulos vaaditaan Kiinasta kolmansien maiden kautta Yhdysvaltoihin tulevilta sekä Kiinasta Yhdysvaltojen kautta muihin maihin matkustavilta.

Testien pakollisuutta yhdysvaltalaiset viranomaiset perustelevat sillä, että Kiina ei jaa tarpeeksi tietoa koronavirustartuntojen äkillisestä kasvusta. Tämä lisää viranomaisten mukaan mahdollisuuksia uusien virusvarianttien ilmaantumiselle.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Italia ilmoitti myös pakollisista koronatesteistä

Aiemmin keskiviikkona Italia ilmoitti määräävänsä Kiinasta tuleville pakolliset koronatestit. Pakolliset testit koskevat myös Kiinasta Italian kautta muualle matkustavia, kertoi Italian terveysministeri Orazio Schillaci keskiviikkona.

Määräys on hänen mukaansa välttämätön kaikkien koronavirusvarianttien valvonnan ja tunnistamisen kannalta.

Myös muun muassa Japani ja Malesia ovat kertoneet ryhtyvänsä toimiin Kiinassa leviävien koronatartuntojen patoamiseksi.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Suomessa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) ei toistaiseksi suosittele rajoituksia Kiinasta tuleville matkustajille. Tutkimusprofessori Hannu Kiviranta sanoi STT:lle, että rajoilla tehtävillä toimenpiteillä on hyvin vaikea torjua viruksen leviämistä.

Kivirannan mukaan riskiryhmään kuuluva väestö on Suomessa hyvin suojattu rokotteilla. Kiinassa nyt liikkuvaa omikronvarianttia on ollut Suomessa jo pitkään, ja moni on sen täällä jo sairastanut.

–  Kiinassa ei ole tiedossa sellaista uutta varianttia, joka kiertäisi suojan, Kiviranta sanoi.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

whatsApp

Whatsappilla:

Numeroon 050 3500 245

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi