play

Yhdysvalloissa lyhennetään oireettomien karanteenisuositusta 10 päivästä viiteen

Tautikeskus myös painottaa edelleen suosittelevansa vahvasti koronarokotetta kaikille 5-vuotiaille ja sitä vanhemmille. Kuva Connecticutin Hartfordista. LEHTIKUVA/AFP

Tautikeskus myös painottaa edelleen suosittelevansa vahvasti koronarokotetta kaikille 5-vuotiaille ja sitä vanhemmille. Kuva Connecticutin Hartfordista. LEHTIKUVA/AFP

STT-Lehtikuva

Yhdysvalloissa tautikeskus CDC on lyhentänyt koronatartunnan saaneiden karanteenisuositusta 10 päivästä viiteen päivään. Suositus koskee ihmisiä, joiden tartunta on alun perinkin ollut oireeton tai joiden oireet ovat kadonneet viidenteen päivään mennessä. Viisipäiväisen karanteenin jälkeen heitäkin ohjeistetaan käyttämään suojamaskia vielä viiden päivän ajan aina ollessaan muiden ihmisten lähettyvillä.

Tautikeskuksen linjaukset eivät ole sitovia määräyksiä vaan suosituksia, joita päättäjät ja yritykset yleensä seuraavat ja noudattavat.

CDC perustelee muutosta suosituksissa sillä, että tämän hetken tietojen mukaan suurin osa tartunnoista tapahtuu 1–2 päivää ennen oireiden ilmenemistä tai 2–3 päivää oireiden alettua.

Lisäksi tautikeskus on päivittänyt suosituksia koronavirukselle altistuneiden karanteenin pituudesta. Rokottamattomille, yli kuusi kuukautta sitten toisen mRNA-rokotteen saaneille tai yli kaksi kuukautta sitten Johnson & Johnsonin rokotteen saaneille suositellaan viiden päivän karanteenia ja sen jälkeen viiden päivän tiukkaa maskin käyttöä.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Jos viisipäiväinen karanteeni ei onnistu, altistuneen on CDC:n mukaan käytettävä hyvin istuvaa maskia aina muiden ihmisten läheisyydessä oleillessaan kymmenen päivän ajan altistumisen jälkeen.

"Ennaltaehkäisy on paras vaihtoehtomme"

Jos altistunut on saanut jo vahvistusrokotteen, karanteenia ei tarvita, mutta CDC suosittelee käyttämään maskia 10 päivää altistumisesta eteenpäin. Lisäksi kaikille altistuneille suositellaan koronatestin tekemistä viisi päivää altistumisen jälkeen.

Mikäli oireita ilmenee, kaikkien on syytä olla karanteenissa siihen asti, kunnes testi osoittaa oireiden johtuvan muusta kuin koronaviruksesta.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Tautikeskus myös painottaa edelleen suosittelevansa vahvasti koronarokotetta kaikille 5-vuotiaille ja sitä vanhemmille sekä vahvisterokotteita kaikille 16 vuotta täyttäneille.

–  Nämä päivitykset takaavat, että ihmiset voivat jatkaa arkeaan turvallisesti. Ennaltaehkäisy on paras vaihtoehtomme: ota rokote, ota vahvistusrokote, käytä maskia julkisissa sisätiloissa korkean riskin alueilla ja käy testissä ennen kokoontumisia, sanoo tautikeskuksen johtaja Rochelle Walensky tiedotteessa.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi