play

USA:ssa kerrottiin maanantaina yli miljoonasta uudesta koronatartunnasta – tartuntamäärä on kaksinkertainen viikon takaiseen nähden

Yhdysvalloissa koronatartuntojen päivittäinen määrä nousi yli miljoonaan. LEHTIKUVA/AFP

Yhdysvalloissa koronatartuntojen päivittäinen määrä nousi yli miljoonaan. LEHTIKUVA/AFP

STT-Lehtikuva

Yhdysvalloissa ilmoitettiin maanantaina yli miljoonasta koronatartunnasta. Asia selviää yhdysvaltalaisen Johns Hopkins -yliopiston seurannasta. Luku on suurin yhden päivän aikana ilmoitettu määrä tartuntoja missään maassa koko pandemian aikana.

Tartuntaluvut tapaavat kuitenkin olla maanantaisin korkeammalla kuin muina päivinä, sillä viikonloppu aiheuttaa usein viivästyksiä tilastoinnissa. Edellinen viikonloppu oli lisäksi kolmipäiväinen.

Tästä huolimatta lukema on kaksinkertainen viime viikon maanantaina ilmoitettuun uusien tartuntojen määrään.

Edellisen seitsemän päivän aikana maassa on kirjattu kaikkiaan noin 3,4 miljoonaa tartuntaa. Johns Hopkinsin mukaan edellisen seitsemän päivän aikana päivittäisiä tartuntoja olikin keskimäärin 486  000.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Yhdysvaltain aiempien aaltojen aikana päivittäinen ennätys oli viime vuoden tammikuussa kirjattu noin 258  000 tartuntaa.

Koronan omikronmuunnos on levinnyt erittäin rajusti Yhdysvalloissa. Uusia koronaan liittyviä kuolemantapauksia raportoitiin Yhdysvalloissa maanantaina 1  688.

Tartunnat lisääntyvät lähes pystysuoralla käyrällä

Yhdysvaltain hallinnon tartuntatautiasiantuntija Anthony Fauci sanoi viikonloppuna, että maan koronatartunnat lisääntyvät nyt lähes pystysuoralla käyrällä. Fauci niin ikään arvioi, että koronatartuntojen määrän huippu saatetaan saavuttaa Yhdysvalloissa jo muutaman viikon päästä.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Faucin mukaan Etelä-Afrikan kokemukset tarjoavat kuitenkin jossain määrin toivoa. Omikronmuunnos havaittiin alkujaan Etelä-Afrikassa marraskuussa. Tartuntojen määrä nousi nopeasti uuden muunnoksen myötä, mutta tartuntapiikki laantui lähes yhtä pikaisesti.

Yhdysvalloissa on keskusteltu tartunta-aallon myötä siitä, onko omikron lievempi ja johtaako se siksi harvemmin sairaalahoitoon. CNN uutisoi, että maassa oli nyt sairaalahoidossa yli satatuhatta koronapotilasta. Sadantuhannen koronan takia sairaalassa olevan raja ylittyi Yhdysvalloissa tätä ennen viimeksi neljä kuukautta sitten.

Kiina jatkaa tiukkaa rajoituslinjaa

Toinen suurvalta Kiina pitää tiukasti kiinni nollan koronatartunnan tavoitteestaan. Herkästi tarttuva omikronvariantti tekee tähän pääsemisestä hyvin vaikeaa.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Mediat uutisoivat tiistaina, että kiinalainen Yuzhoun miljoonakaupunki on määrätty koronasulkuun vain kolmen koronatartunnan vuoksi. Maanantai-iltana annettu määräys merkitsee sitä, että Yuzhoun asukkaat joutuvat jäämään koteihinsa.

Jo ennen maanantain päätöstä kaupunki oli pysäyttänyt bussiliikenteen ja taksiliikenteen sekä sulkenut museot, ostoskeskukset ja matkailukohteet.

Tiistaina Kiina ilmoitti 175 todetusta koronatartunnasta, mikä on erittäin pieni määrä verrattuna esimerkiksi länsimaiden tämän hetken tartuntalukuihin. Silti tartuntamäärät ovat olleet vuodenvaihteessa Kiinan suurimmat sitten maaliskuun 2020.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi