Yhdysvaltain Biden ja Kiinan Xi aloittivat odotetun presidenttitapaamisen Balilla – Bidenin mukaan on varmistettava, ettei maiden kilpailu kehity konfliktiksi
Xi Jinpingin ja Joe Bidenin tapaaminen on johtajien ensimmäinen kohtaaminen kasvotusten Bidenin presidenttikauden aikana. LEHTIKUVA/AFP
Yhdysvaltain presidentti Joe Biden ja Kiinan presidentti Xi Jinping ovat aloittaneet tapaamisensa Balilla Indonesiassa. Kyseessä on johtajien ensimmäinen tapaaminen kasvotusten Bidenin presidenttikauden aikana. Tapaaminen järjestetään G20-huippukokouksen aattona.
Xi sanoi tapaamisen aluksi olevansa valmis avoimiin ja suoriin keskusteluihin Bidenin kanssa. Xin mukaan maailma odottaa Kiinalta ja Yhdysvalloilta sitä, että maat kykenevät käsittelemään suhdettaan asianmukaisesti.
Bidenin mukaan Yhdysvaltain ja Kiinan on käsiteltävä myös erimielisyyksiään siten, ettei keskinäinen kilpailu muutu konfliktiksi. Biden arvioi lisäksi, ettei mikään voi korvata johtajien tapaamista kasvokkain.
Kiinan ja Yhdysvaltojen suhdetta hiertänyt kysymys Taiwanista on myös varmuudella johtajien välisten keskustelujen ytimessä. Lisäksi heidän uskotaan keskustelevan Pohjois-Korean lisääntyneistä ohjuskokeista ja Ukrainan sodasta.
Biden kertoi matkan edellä yrittävänsä selvittää, mitkä asiat ovat Kiinalle kansallisen edun nimissä kriittisen tärkeitä. Vastaavasti Biden sanoi myös kirkastavansa Yhdysvaltojen tärkeinä pitämät asiat.
– Selvitämme, ovatko intressimme törmäyskurssilla vai eivät. Ja jos ne ovat, miten tilanteen ratkaisemme, Biden sanoi.
Vaikka kasvokkain tapaaminen on Bidenin presidenttikaudella ensimmäinen, ovat johtajat käyneet puhelinkeskusteluja aika ajoin. Xi Jinping on ylipäänsä pysytellyt koronapandemian aikana visusti Kiinan kamaralla, ja vasta syyskuussa hän matkusti ensimmäiselle ulkomaanmatkalleen sitten pandemian alkupäivien.
Taiwan keskustelujen keskiössä
Kiinan ja Yhdysvaltain suhdetta on hiertänyt muun muassa kysymys Taiwanista, joka on Yhdysvaltain tiivis liittolainen, mutta jonka Kiina samalla katsoo kuuluvan omaan territorioonsa. Elokuussa silloisen Yhdysvaltain edustajainhuoneen puhemiehen Nancy Pelosin matka Taiwanille sai Kiinan raivon valtaan, mikä nosti sotilaalliset jännitteet Taiwaninsalmen alueella kasvamaan suurimmiksi vuosiin.
Taiwan on myös varmuudella johtajien välisten keskustelujen ytimessä. Kolmannen valtakautensa Kiinassa varmistanut Xi hakenee Bidenilta vastauksia siihen, pitääkö Kiinan ohitse tehtyä korkean tason diplomatiaa Taiwanin kanssa tulkita kurssin muutoksena Yhdysvaltojen Taiwan-politiikassa.
Biden on ennen tapaamista vakuutellut, ettei Yhdysvaltojen Taiwan-politiikka ole muuttunut. Osa tätä politiikkaa on ollut niin kutsuttu strateginen epämääräisyys sen suhteen, miten Yhdysvallat reagoisi, jos Kiina yrittäisi sotilaallisesti ottaa Taiwanin haltuunsa. Presidenttikautensa varrella Biden on kuitenkin useamman kerran vihjannut, että Yhdysvallat asettautuisi puolustamaan Taiwania, jos Kiina ryhtyisi toimiin.
Ydinaseet yhteisenä maaperänä
Presidenteillä riittää Taiwanin lisäksi muutakin keskusteltavaa. Maiden kahdenvälisten kauppasuhteiden lisäksi pöydällä lienevät myös Pohjois-Korean ohjuskokeet, joita Yhdysvallat ja sen liittolaiset pitävät kasvavana uhkana Itä-Aasiassa. Yhdysvallat katsoo, että Kiinalla on Pohjois-Koreaan neuvotteluyhteydet ja lämpimät välit, joiden avulla ohjuskokeet voitaisiin saada päättymään ja maa saada takaisin ydinaseriisuntaneuvotteluihin.
Ydinaseista voi tulla myös yhteinen maaperä Ukrainan sodasta puhuttaessa, sillä muutoin Ukrainaa voimakkaasti aseellisesti tukeva Yhdysvallat ja Venäjään yhteydet säilyttänyt Kiina ovat kaukana toisistaan. Saksan liittokansleri Olaf Scholzin taannoisella Kiinan-vierailulla Xi oli ilmaissut huolensa taktisen ydinaseen mahdollisesta käytöstä Ukrainan sodassa, mitä on tulkittu merkiksi siitä, että Kiina on kyllästymässä Venäjän toistuvasti heiluttelemaan ydinasekorttiin.
G20-huippukokoukseen odotettiin saapuvaksi Venäjän presidenttiä Vladimir Putinia, mutta hänen saapumisensa peruttiin viime viikolla muihin velvoitteisiin vedoten. Sen sijaan Indonesian huippukokouksessa Venäjää edustaa ulkoministeri Sergei Lavrov.
Uutistoimisto AP:n mukaan Lavrov on joutunut Balilla sairaalahoitoon. AP sai tietonsa kolmelta nimettömänä pysyttelevältä indonesialaiselta viranomais- ja lääkintälähteeltä. Osa heistä kertoi Lavrovin kärsivän sydänvaivoista.
Venäjän ulkoministeriön tiedottaja Marija Zaharova kiisti heti Lavrovin joutumisesta sairaalaan "valeuutisena", kertoo Moscow Times. Niin ikään Balilla oleva Zaharova julkisti sanojensa tueksi videokuvaa Lavrovista istumassa shortseissa ja t-paidassa ilmeisesti hotellin terassilla.
– Sergei Viktorovitsh (Lavrov) ja minä luemme täällä Indonesiassa uutisvirtaa emmekä voi uskoa silmiämme, Zaharova kirjoitti Telegram-kanavalla.
Varsinainen huippukokous on kaksipäiväinen ja alkaa tiistaina.
Lähteinä AFP, BBC ja Guardian.
-------
Korjattu aiempaa uutista klo 13.23: Sitaatti "ettei keskinäinen kilpailu muutu konfliktiksi" kuuluu Bidenille, ei Xille.
uusimmat
Tarinat
Tarinat
Luetuimmat
LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO
Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.
Whatsappilla:
Numeroon 050 3500 245
Toimitus, uutisvihjeet:
010 230 8110
toimitus@karjalainen.fi