play

Yhdysvaltain Biden virtuaalitapaamisessa Kiinan Xin kanssa: Maiden tulee varmistaa, ettei kilpailu käänny konfliktiksi

Presidentit jatkoivat tapaamisen alun jälkeen keskustelua suljettujen ovien takana. Kaksikon on tarkoitus keskustella muun muassa Taiwaninsalmen tulenarasta tilanteesta. LEHTIKUVA / AFP

Presidentit jatkoivat tapaamisen alun jälkeen keskustelua suljettujen ovien takana. Kaksikon on tarkoitus keskustella muun muassa Taiwaninsalmen tulenarasta tilanteesta. LEHTIKUVA / AFP

STT-Lehtikuva

Yhdysvaltain presidentti Joe Biden ja Kiinan presidentti Xi Jinping aloittivat virtuaalisen tapaamisensa puhumalla paremman kommunikaation puolesta.

Xi sanoi tulkin välityksellä, että maailman suurimpina talouksina ja YK:n turvallisuusneuvoston pysyvinä jäseninä maiden tulisi lisätä yhteistyötä ja parantaa kommunikaatiota. Bidenin mukaan maiden tulisi varmistaa, että niiden välinen kilpailu ei käänny konfliktiksi.

–  Minusta vaikuttaa siltä, että meidän velvollisuutemme Kiinan ja Yhdysvaltojen johtajina on varmistaa, että maidemme välinen kilpailu ei johda konfliktiin, oli se sitten tarkoituksellista tai tahatonta. Vain yksinkertaista, suoraviivaista kilpailua, Biden sanoi.

Presidentit jatkoivat tapaamisen alun jälkeen keskustelua suljettujen ovien takana. Kaksikon on tarkoitus keskustella muun muassa Taiwaninsalmen tulenarasta tilanteesta, kireistä kauppasuhteista ja Kiinan ihmisoikeuksista.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Presidenttien kohtaamisesta ei odoteta merkittävää antia. Tapaaminen alkoi Yhdysvalloissa maanantai-iltana ja tiistaiaamuna Kiinan aikaa. Johtajat ovat Bidenin tammikuussa alkaneen kauden aikana puhuneet aiemmin kahdesti puhelimessa. Xi ei ole matkustanut ulkomaille koronapandemian takia.

Yhteistyötä ilmastoasioissa

Harvinaisena osoituksena halukkuudesta yhteistyöhön Kiina ja Yhdysvallat ilmoittivat viime viikolla Glasgow'n ilmastohuippukokouksessa ryhtyvänsä ilmastoyhteistyöhön. Kiinan ja Yhdysvaltain hiilidioksidipäästöt ovat maailman suurimmat.

Biden ja Xi tuntevat toisensa hyvin jo pitkältä ajalta, sillä he tapasivat usein, kun Biden oli Barack Obaman ja Xi Hu Jintaon varapresidentti.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi