play

Taleban näyttää kiihdyttäneen vastustajiensa etsintää Afganistanissa

Afganistanissa osa vietti maan itsenäisyyspäivää eilen ottamalla esiin maan liput. Osissa maata osoitettiin eilen mieltä Talebanin halintoa vastaan. LEHTIKUVA / AFP

Afganistanissa osa vietti maan itsenäisyyspäivää eilen ottamalla esiin maan liput. Osissa maata osoitettiin eilen mieltä Talebanin halintoa vastaan. LEHTIKUVA / AFP

STT-Lehtikuva

Afganistanissa vallan ottaneet talebanit etsivät YK:n mukaan yhä kiivaammin ihmisiä, joita pitävät vastustajinaan, sekä näiden perheenjäseniä, kertoi uutistoimisto AFP tänään.

Norjan globaalin analyysikeskuksen raportissa puolestaan todetaan, että militantit seulovat ihmisiä näiden pyrkiessä Kabulin lentokentälle.

–  Odotamme, että aiemmin Naton tai Yhdysvaltain joukkojen kanssa työskennelleet ja heidän yhteistyötahonsa perheineen joutuvat kidutuksen ja teloitusten kohteeksi, analyysikeskuksen toiminnanjohtaja Christian Nellemann varoitti.

Vallan otettuaan Taleban on korostanut, että arki saa jatkua Afganistanissa entiseen tapaan eikä ihmisillä ole syytä pelkoon. Kovan linjan islamistiliikkeen johtajat ovat toistuvasti vakuuttaneet, että Talebania vastustaneet saavat täyden armahduksen.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Todellisuus on osoittautumassa hyvin paljon synkemmäksi, ilmenee kansainvälisten tahojen selvityksistä.

Saksa lähetti koptereita

Saksa lähetti tänään Afganistaniin kaksi armeijan erikoisjoukkojen (KSK) helikopteria tehostamaan evakuointeja pääkaupungista Kabulista. Asiasta kertoi Der Spiegel -lehti.

Saksan koptereilla voidaan mahdollisesti noutaa evakuoitavia etäämmältä kaupungista, mistä on hankalaa päästä lentokentälle.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Myös moni muu maa on jatkanut evakuointeja ilmateitse Kabulin lentokentältä. Lentokenttää valvovat toistaiseksi vielä Yhdysvaltain sotilaat.

Toimittajilla "ei paljon aikaa"

Saksan radion ulkomaanpalvelun Deutsche Wellen johtaja Peter Limbourg varoitti, että toimittajien tilanne käy vaaralliseksi Afganistanissa.

–  On selvää, että Talebanit jo etsivät toimittajia järjestelmällisesti sekä pääkaupungissa Kabulissa että muualla. Meillä ei ole paljoa aikaa, Limbourg sanoi.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Afganistanilainen naistoimittaja kertoi, että häneltä evättiin pääsy työpaikalleen sen jälkeen, kun äärijärjestö Taleban otti maassa vallan. Hänen miespuoliset kollegansa pääsivät työpaikalle.

–  En antanut periksi systeemin muuttumisen jälkeen. Menin toimistolle, mutta minua ei päästetty sisään huolimatta kulkukortistani, nainen sanoi videolla.

Talebanin edellisellä valtakaudella vuosien 1996–2001 aikana naisilta kiellettiin osallistuminen julkiseen elämään eivätkä tytöt myöskään voineet käydä koulua. Nyt Taleban on sanonut, että naisten osallistuminen yhteiskuntaan sallitaan islamilaisen sharia-lain puitteissa.

Ruokapula uhkaa ainakin 14:ää miljoonaa

Vakava tai akuutti nälkä uhkaa kolmasosaa Afganistanin väestöstä, ilmoitti YK:n alainen Maailman ruokaohjelma (WFP) tänään. Ruokapulan riski koskee noin 14:ää miljoonaa ihmistä.

Kaksi miljoonaa lasta on aliravitsemuksen vaarassa Afganistanissa, lisäsi WFP:n edustaja Mary-Ellen McGroarty.

Äärijärjestö Talebanin tekemän vallankaappauksen ohella Afganistanin elintarviketilannetta heikentää kuivuus. Maassa on meneillään toinen kova kuivuusjakso kolmen vuoden sisään.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi