play

YK pyytää Kansainvälistä tuomioistuinta määräämään Israelille seurauksia palestiinalaisalueiden miehittämisestä

Päätöslauselmassa pyydetään Kansainvälistä tuomioistuinta määrittelemään oikeudelliset seuraukset Israelin väärinkäytöksille, joilla se rikkoo palestiinalaisten itsemääräämisoikeutta. LEHTIKUVA/AFP

Päätöslauselmassa pyydetään Kansainvälistä tuomioistuinta määrittelemään oikeudelliset seuraukset Israelin väärinkäytöksille, joilla se rikkoo palestiinalaisten itsemääräämisoikeutta. LEHTIKUVA/AFP

STT-Lehtikuva

YK:n yleiskokous pyysi perjantaina Kansainvälistä tuomioistuinta (ICJ) harkitsemaan seurauksia Israelille palestiinalaisalueiden miehittämisestä. Päätöslauselma annettiin päivä sen jälkeen, kun Israelissa nousi valtaan kaikkien aikojen oikeistolaisin hallitus.

YK:n yleiskokous äänesti päätöksestä äänin 87–26. Kaikkiaan 53 maata jätti äänestämättä. Länsimaiden osalta tulos oli jakautunut, kun taas enemmistö muslimimaista tuki päätöstä, mukaan lukien ne arabimaat, jotka ovat normalisoineet välinsä Israelin kanssa. Myös Venäjä ja Kiina antoivat tukensa päätökselle.

Hollannin Haagissa sijaitseva Kansainvälinen tuomioistuin on YK:n tärkein oikeudellinen elin.

Päätöslauselmassa pyydetään Kansainvälistä tuomioistuinta määrittelemään oikeudelliset seuraukset Israelin väärinkäytöksille, joilla se rikkoo palestiinalaisten itsemääräämisoikeutta, sekä toimenpiteille, joiden tarkoituksena on "muokata Jerusalemin pyhän kaupungin väestörakennetta, luonnetta ja asemaa".

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Lauselmassa vaaditaan myös Israelia lopettamaan siirtokunnat. Yleiskokouksen hyväksymät päätöslauselmat eivät ole jäsenmaita sitovia, toisin kuin YK:n turvallisuusneuvoston antamat. Turvallisuusneuvostossa taas Yhdysvallat käyttää veto-oikeuttaan ja tukee Israelia.

Yhdysvallat, Britannia ja Saksa vastustivat päätöslauselmaa, kun taas Ranska jätti äänestämättä.

Palestiinaa YK:ssa edustavan Riyah Mansourin mukaan äänestystulos lähettää selkeän viestin Israelin pääministeri Benjamin Netanjahun uudelle hallitukselle sen yrityksistä "kiihdyttää kolonialistista ja rasistista politiikkaa".

Mansour ylisti valtioita, joita "uhkailu ja painostus eivät estäneet".

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

–  Luotamme siihen, että huolimatta siitä, miten äänestitte tänään, jos uskotte kansainväliseen oikeuteen ja rauhaan, tuette Kansainvälisen tuomioistuimen kantaa, kun se annetaan, Mansour sanoi.

Ennen äänestystä puhunut Israelin lähettiläs Gilad Erdan kutsui päätöslauselmaa moraaliseksi tahraksi YK:ssa.

–  Mikään kansainvälinen elin ei voi päättää, että juutalaiset ovat miehittäjiä omalla kotimaallaan, Erdan sanoi.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

whatsApp

Whatsappilla:

Numeroon 050 3500 245

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi