play

Yli 100 000 ihmistä osoitti Ranskassa mieltään rokotepassia vastaan

Pääkaupunki Pariisissa monet mielenosoittajat käyttivät presidentti Macronin ilmauksia esimerkiksi kylteissään. LEHTIKUVA/AFP

Pääkaupunki Pariisissa monet mielenosoittajat käyttivät presidentti Macronin ilmauksia esimerkiksi kylteissään. LEHTIKUVA/AFP

STT-Lehtikuva

Yhteensä yli 100  000 ihmistä ympäri Ranskaa kokoontui lauantaina osoittamaan mieltään koronapassin suunniteltua tiukennusta vastaan. Protesteissa vastustettiin lakia, joka tekisi täydestä koronarokotesarjasta pakollisen osassa junaliikennettä, ravintoloissa ja kulttuuritapahtumissa.

Ranskan parlamentin alahuone hyväksyi kiistanalaisen lain ensimmäisessä käsittelyssä torstaina. Seuraavaksi laki etenee senaattiin, jossa enemmistönä olevan oikeisto-opposition odotetaan esittävän lakiin muutoksia. Hallituksen tavoite uuden passin käyttöönotosta 15. tammikuuta ei siis välttämättä toteudu.

Edellisessä vastaavassa mielenosoituksissa joulukuussa oli viranomaisarvion mukaan reilut 25  000 ihmistä, joten osallistujamäärä oli nelinkertaistunut alle kuukaudessa. Kiukkua ovat voineet lietsoa presidentti Emmanuel Macronin kovasanaiset puheet siitä, kuinka hän haluaa rokottamattomien elämästä tehtävän hankalaa. Pääkaupunki Pariisissa monet mielenosoittajat käyttivätkin juuri Macronin valitsemia ilmauksia esimerkiksi kylteissään.

Pääkaupunki Pariisin mielenosoituksessa oli sisäministeriön arvion mukaan noin 18  000 osanottajaa. Pariisissa poliisi ilmoitti 10 kiinniotosta ja kertoi kolmen poliisin loukkaantuneen lievästi. Muualla pidätyksiä tehtiin yhteensä reilut parikymmentä, ja seitsemän poliisin kerrotaan lievästi loukkaantuneen.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Esimerkiksi Montpellierissä poliisi käytti kyynelkaasua yhteenotoissa mielenosoittajien kanssa.

Ranskassa kirjattiin lauantaina yli 303  000 uutta koronavirustartuntaa, ja sairaaloihin kohdistuva paine on kasvamassa.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi