Tulivuorenpurkaus saavutti rannikkokaupungin Islannissa – taloja syttyi tuleen
Grindavikin rannikkokaupunki Islannissa evakuoitiin kokonaan. Kuva: Halldor Kolbeins / AFP
Islannissa alkoi sunnuntaina jälleen tulivuorenpurkaus maan lounaisosassa Grindavikin rannikkokaupungin pohjoispuolella. Kyseessä on sama alue, jolla tulivuori purkautui myös joulukuussa. Sunnuntain purkaus oli järjestyksessään jo viides alle kolmen vuoden aikana.
Purkaus alkoi ennen aamukahdeksaa paikallista aikaa. Islannin meteorologinen laitos kertoi puoliltapäivin Suomen aikaa, että kuuma laava eteni kohti Grindavikia, Illansuussa Suomen aikaa Islannin yleisradio näytti valvontakameramateriaalia, josta näkyi, että tulivuorenpurkaus oli jo sytyttänyt kaksi taloa tuleen Grindavikissa.
Paikkakunta oli jo saatu täysin evakuoitua purkauksen alkamiseen mennessä.
– Kaupunki oli saatu onnistuneesti evakuoitua yöllä, eikä kenenkään henki ole vaarassa. Infrastruktuuri voi olla uhattuna, kirjoitti Islannin presidentti Gudni Johannesson viestipalvelu X:ssä.
Presidentin mukaan purkauksella ei ole toistaiseksi vaikutusta lentoliikenteeseen.
Valtaosa Grindavikin noin 4 000 asukkaasta oli lähtenyt kaupungista varotoimena jo ennen marraskuun puoliväliä. Jatkuvat pienet maanjäristykset, joita tapahtui jopa satoja päivässä, saivat tuolloin aikaan halkeamia teihin ja rakennuksiin.
Joulukuun 18. päivänä tapahtuneen tulivuorenpurkauksen jälkeen asukkaat saivat palata ensin lyhyiksi ajoiksi kerrallaan, kunnes jouluaatonaattona annettiin lupa palata pysyvämmin. Kaupunkiin palasi kuitenkin vain joitakin kymmeniä asukkaita.
Purkausta edelsi tiivis sarja pieniä maanjäristyksiä, jotka alkoivat aamuyöllä kolmen paikkeilla.
Viranomaiset sanoivat tuoreeltaan toivovansa, että tulivuorenpurkaus jää tälläkin kertaa lyhyeksi, kuten tapahtui joulukuussa. Vaikka purkaus tuolloin alkoi voimakkaana, se alkoi laantua jo tuntien kuluttua.
Islannin yleisradiolle puhuneen asiantuntijan, vulkanologi Thorvaldur Thordarsonin mukaan tämänkertainen purkaus on pienempi, mutta saattaa kestää kauemmin.
Alueella sijaitsee myös Svartsengin geoterminen voimalaitos, joka tuottaa sähköä ja vettä noin 30 000:lle Reykjanesin niemimaan asukkaalle. Voimalaa suojaamaan on rakennettu muuria marraskuusta saakka.
Joulukuun purkaus oli STT:lle puhuneen asiantuntijan mukaan niin sanottu rakopurkaus, jossa maahan avautuu rakomainen purkausaukko. Aukosta tuli maan pinnalle suhteellisen rauhallisesti laavaa eli sulaa kiveä, joka muodosti laajoja laavakenttiä.
Reykjanesin niemimaalla ei ollut tapahtunut tulivuorenpurkausta kahdeksaan vuosisataan ennen maaliskuuta 2021.
Islannissa on eniten aktiivisia tulivuoria Euroopassa, yhteensä 33.
uusimmat
Tarinat
Tarinat
Luetuimmat
LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO
Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.
Whatsappilla:
Numeroon 050 3500 245
Toimitus, uutisvihjeet:
010 230 8110
toimitus@karjalainen.fi