play

Zelenskyi: Venäjän iskut sammuttivat ydinvoimaloiden yksiköitä, sähköt saatu palautettua miljoonille

Zelenskyin mukaan sähköjä on onnistuttu palauttamaan miljoonille. Arkistokuva. LEHTIKUVA/AFP

Zelenskyin mukaan sähköjä on onnistuttu palauttamaan miljoonille. Arkistokuva. LEHTIKUVA/AFP

STT-Lehtikuva

Venäjän iskut Ukrainaan ovat aiheuttaneet useiden yksiköiden automaattisen sammumisen kahdessa ydinvoimalassa, kertoi Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi tiistai-illan lausunnossaan. Zelenskyin mukaan Venäjä teki iskunsa tarkoituksellisesti ja laskelmoiden.

Venäjä ja Ukraina ovat syytelleet toisiaan iskuista ydinvoimaloihin sen jälkeen kun Venäjä aloitti hyökkäyssotansa helmikuussa.

Zelenskyi kertoi myöhemmin Twitterissä, että noin kahdeksalle miljoonalle kuluttajalle on onnistuttu palauttamaan sähköt. Vielä illan lausunnossaan hän sanoin noin kymmenen miljoonan ihmisen olevan ilman sähköjä. Aiemmin Ukrainan viranomaiset puhuivat seitsemästä miljoonasta kotitaloudesta.

Zelenskyi sanoi Twitterissä myös puhuneensa puhelimessa Puolan presidentin Andrzej Dudan kanssa ja pahoitelleensa kahden puolalaisen kuolemaa tiistain räjähdyksessä. Zelenskyi puhui "Venäjän ohjusterrorista" ja kertoi vaihtaneensa Dudan kanssa tietoja tapahtuneesta. Puolan ulkoministeriö vahvisti myöhemmin, että räjähdyksen oli aiheuttanut venäläisvalmisteinen ohjus.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Erdogan uskoo viljasopimuksen jatkuvan Mustallamerellä

Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan sanoo uskovansa, että viljakuljetukset Mustallamerellä takaava Ukrainan ja Venäjän välinen sopimus jatkuu.

Erdogan puhui asiasta G20-kokouksen pressitilaisuudessa Balilla. Viljanvientisopimus on voimassa ensi lauantaihin asti, mutta Erdoganin mielestä sen jatkamisessa ei ole ongelmia.

Turkki oli keskeinen neuvottelija viljasaarron päättäneen sopimuksen aikaan saamisessa heinäkuussa. Sopimus mahdollisti sodan aikana satamiin jumiutuneen 20 miljoonan viljatonnin viennin Ukrainasta.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Ukraina on yksi maailman suurimmista viljantuottajista, mutta Venäjän hyökkäyssota esti viljan kuljettamisen sen satamista.

uusimmat

Tarinat

Tarinat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

whatsApp

Whatsappilla:

Numeroon 050 3500 245

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi