Venäjä sanoo ampuneensa yön aikana yli 140 lennokkia alas, Moskovan alueella ainakin yksi kuoli iskussa
Venäjä on ampunut yön aikana alas yli 140 ukrainalaislennokkia, kertoo Venäjän puolustusministeriö. Ministeriön mukaan 20 lennokeista ammuttiin alas Moskovan yllä.
Moskovan alueen kuvernööri Andrei Vorobjov sanoo ainakin yhden ihmisen kuolleen Ukrainan iskussa. Kuolonuhrin kerrotaan olleen 46-vuotias nainen. Aiemmin kuvernööri kertoi yhden lapsen kuolleen iskussa, mutta sittemmin hän tarkensi, ettei tietoa ole vahvistettu.
Lisäksi kolme ihmistä on kuvernöörin mukaan joutunut sairaalahoitoon. Ainakin yksi lennokeista putosi hänen mukaansa asuinrakennukseen.
Lennokki-isku johti myös siihen, että kolme Moskovan alueen lentokenttää perui tai myöhästytti lentoja.
Puolustusministeriön mukaan eniten lennokkeja pudotettiin Ukrainan koillispuolella sijaitsevalla Brjanskin alueella.
Ukraina ja Venäjä tekevät usein öiseen aikaan lennokki-iskuja toistensa alueille.
Ukrainan tiedustelupalvelu SBU kertoi viime lauantaina tehneensä lennokki-iskun Venäjän ammusvarikolle Voronezhin alueelle.
uusimmat
Tarinat
Tarinat
Luetuimmat
LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO
Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.
Whatsappilla:
Numeroon 050 3500 245
Toimitus, uutisvihjeet:
010 230 8110
toimitus@karjalainen.fi