play

Enolaislähtöinen Mari Eder ehti maailmancupin yhteislähtökisan sadekelissä 15:nneksi – "Taas askel eteenpäin hiihdon kanssa"

Mari Eder on menestynyt kuluvalla kaudella maailmancupissa paremmin kuin vuosikausiin

Mari Eder on menestynyt kuluvalla kaudella maailmancupissa paremmin kuin vuosikausiin Kuva: Christof Stache / AFP

Reima Rautiainen / STT

Enon Kisa-Poikia edustavan Mari Ederin 15. sija oli sunnuntaina suomalaisittain parasta antia, kun ampumahiihdon maailmancup jatkui Saksan Ruhpoldingissa yhteislähtökilpailuilla.

Eder teki ampumapaikoilla tasaista työtä, sillä hän laukoi niin makuulta kuin pystystä yhteensä neljällä paikalla yhden hudin kullakin eli kaikkiaan neljä laukausta ohi. Hän hävisi naisten 12,5 kilometrin kisan voittaneelle Ranskan Julia Simonille reilut puolitoista minuuttia.

Simon ampui yhteensä kolme sakkokierrosta. Eder hävisi ladulla nopeimmalle Simonille vajaat 33 sekuntia ja oli hiihtoajoissa seitsemäs.

Ederillä on maailmancupissa menossa paras kausi vuosiin. Hän on cupin kokonaiskilpailussa sijalla 16. Parhaimmillaan hän on sijoittunut joulukuussa Ranskan Annecyssa pikakisassa viidenneksi.

Ruhpoldingissa ripeksi sunnuntaina taivaalta vettä. Sääolot olivat talvilajin urheilijalle konstikkaat, mutta Eder ei harmitellut.

–  Taas askel eteenpäin hiihdon kanssa. Se oli hyvää ja jaksavaa hiihtämistä. Koko ajan mennään eteenpäin ja rakennetaan laadukasta lajisuoritusta, Eder kertoi tiedotteessa.

Ammunta oli hänen asteikollaan kohtuullinen suoritus, mutta parantamisen varaa on.

–  Tänään viimeinen pystypaikka oli semmoista määrätietoista tekemistä. Makuulla en ihan päässyt niihin aikatavoitteisiin, mutta myös keli oli tänään haastava.

Suomella oli Ruhpoldingissa toinenkin kilpailija naisten yhteislähdössä, kun Suvi Minkkinen ehti maaliin 29;ntenä. Hyvänä ampujana tunnettu Minkkinen laukoi tällä kertaa neljä kutia ohi.

Miesten 15 kilometrillä Olli Hiidensalo sijoittui 28:nneksi. Hän paukutti neljä hutia ja joutui kiertämään neljä sakkorinkiä. Hiidensalo jäi norjalaisvoittaja Johannes Thingnes Böstä lähes kolme ja puoli minuuttia.

Tällä kaudella kelvollisesti maailmancupissa hiihtänyt Hiidensalo oli Ruhpoldingissa ladulla vaisu. Hän oli hiihtoajoissa 29:s hävittyään totutusti nopeimmalle Bölle yli kaksi ja puoli minuuttia.

Maailmancup jatkuu ensi torstaista lähtien Italian Anterselvassa. Naiset kilpailevat silloin sprintissä.

Saksan Oberhofissa helmikuussa järjestettäviin MM-kisoihin on aikaa kolme viikkoa.

uusimmat

Tarinat

Tarinat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

whatsApp

Whatsappilla:

Numeroon 050 3500 245

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi