Karjalaisen livelähetykset: Jippo esittelee uudistuneen miehistönsä sunnuntain harjoituspelissä FC Vaajakoskea vastaan
Jipon päävalmentaja Mikko Hallikainen odottelee viimeistä vahvistusta Jipon sarjapaikalle Ykkösliigassa. Kuva: Mikko Makkonen
Karjalaisen urheilun livelähetykset jatkuvat sunnuntaina kello 14.15 Jipon harjoitusottelusta. Ykkösliigaan menossa oleva Jippo kohtaa Rantakylän jalkapallohallissa pelattavassa harjoitusottelussa Ykköseen hakeneen FC Vaajakosken.
Jipolle kyseessä on talven kolmas harjoituspeli. Uudistunut joensuulaisjoukkue esittelee koitoksessa ensimmäistä kertaa uudet vahvistuksensa Oskar Pihlajan ja Lassi Forssin.
Jipon paidassa ottelussa nähdään myös testissä olevia pelaajia. Mukana ovat Vaasa IFK:ssa hyökännyt Jyri Kiuru, FC Hongassa pelannut Urho Huhtamäki, JJK:ssa esiintynyt Lari Liukkonen ja Kultsu FC:n Leevi Kohonen. Lisäksi kokoonpanossa on viime kauden jippolaisia, joilla ei ole vielä sopimusta.
Jipon riveistä ovat sivussa varusmiespalvelukseen lähteneet Topi Kela ja Eetu Viitaniemi sekä loukkaantumisista kärsineet Anton Eerola ja Janne Partanen. Joitakin pelaajia on myös sairastelun kourissa.
– Saimme harjoituskauden kunnolla käyntiin viime viikolla, ja loput pelaajat ovat liittyneet mukaan tällä viikolla, Jipon päävalmentaja Mikko Hallikainen kertoo.
Jippo on jo valittu mukaan pelaamaan Ykkösliigacupia, joka käynnistyy 3. helmikuuta KTP:tä vastaan.
– Viime viikon pakkasjakson aikana tuntui hauskalta ja utopistiselta, että se koitos pelataan Kotkassa ulkokentällä, Hallikainen myhäilee.
Jippo on hakenut Ykkösliigaan ja joensuulaisten sarjapaikalle pitäisi tulla virallinen vahvistus lähiaikoina.
– Tietojeni ja käsitykseni mukaan olemme menossa pelaamaan Ykkösliigaan. En usko, että sen tiellä on enää mitään ihmeellisyyksiä, Hallikainen luonnehtii.
Tulevia Karjalaisen urheilulähetyksiä
Sunnuntai 14.1. Jippo–FC Vaajakoski, jalkapallon harjoitusottelu kello 14.15. Selostajana Petri Siitonen ja kommentaattorina Teemu Hallikainen.
Tiistai 16.1. Yliopisto–Ammattikorkeakoulu, jääkiekon ulkoilmaottelu kello 18. Selostajana Mikko Holopainen ja kommentaattorina Samu Pitkänen.
Lauantai 20.1. Kontiolahti-ralli kello 11.
Lauantai 27.1. Pohjois-Karjalan Urheilugaala kello 18.
Lauantai 3.2. Kajastus–PoU, jääkiekon 3. divisioonan ottelu klo 16.
Lähetykset ovat Karjalaisen tilaajien nähtävissä.
uusimmat
Tarinat
Tarinat
Luetuimmat
LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO
Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.
Whatsappilla:
Numeroon 050 3500 245
Toimitus, uutisvihjeet:
010 230 8110
toimitus@karjalainen.fi