play

Pohjois-Karjalan maakuntaliitto myönsi Yksinäisyyttä vähentävä teko -palkinnon Jipon Timo Tahvanaiselle

Timo Tahvanaisen mukaan yksinäisyyttä vähentävä kampanja on vaikuttanut myönteisesti Jipon imagoon ja tuonut uusia yhteistyökumppanuuksia.

Timo Tahvanaisen mukaan yksinäisyyttä vähentävä kampanja on vaikuttanut myönteisesti Jipon imagoon ja tuonut uusia yhteistyökumppanuuksia. Kuva: Lari Lievonen

Jani Leinonen

Pohjois-Karjalan maakuntaliiton Yksinäisyyttä vähentävä teko -palkinto on myönnetty jalkapalloseura Jipon Timo Tahvanaiselle. Pohjois-Karjalan maakuntapäivää vietetään tänään lauantaina.

37-vuotias Tahvanainen lopetti huippu-uransa jalkapalloilijana viime kauteen. Hän työskentelee Kakkosessa pelaavan Jipon toiminnajohtajana.

Maakuntaliiton perusteluissa todetaan, että Tahvanainen ideoi nelisen vuotta sitten Tekoja!-kampanjan, jonka tavoitteena on vähentää yksinäisyyttä, eriarvoisuutta ja erilaisia epäkohtia.

Kampanjaan liittyvät toimenpiteet ovat kohdistuneet muun muassa palvelutaloissa asuviin vanhuksiin, koululaisiin ja erityisryhmiin.

– Kaikki lähti siitä, kun aloimme miettiä, että voisimme olla enemmän kuin jalkapalloseura. Meillä ei ole seurana mahdollisuutta antaa suoraa taloudellista tukea vastuullisiin asioihin, mutta sen sijaan voimme tehdä hyviä tekoja ja näyttää esimerkkiä, jonka avulla pystymme haastamaan muita vastaaviin tekoihin, Timo Tahvanainen kertoo tiedotteessa.

Jipon edustusjoukkueen pelaajat ovat näyttäneet esimerkkiä muun muassa vierailemalla Joensuun Koivupihan ikäihmisten luona ja ulkoilemalla heidän kanssaan.

Suurin ponnistus oli korona-aikana, jolloin suuri joukko pelaajia ja seuran taustahenkilöitä auttoi riskiryhmään kuuluvia ihmisiä usean kuukauden ajan heidän viikoittaisissa asioinneissaan.

– Pelaajilla saattoi olla ennakkoon pientä epäilystä lähteä eri tekoihin mukaan. Jälkikäteen kaikki ovat antaneet vain kiittävää palautetta. Kyllä se niin on, että tekemällä hyvää saa itselleenkin hyvän mielen.

Tahvanaisen mukaan kampanja on vaikuttanut myönteisesti seuran imagoon ja tuonut uusia yhteistyökumppanuuksia.

– Esimerkiksi yritysmaailmasta löytyy toimijoita, jotka haluavat olla mukana tällaisessa.

Tekoja!-kampanja on pitänyt sisällään yhteensä 26 erilaista yhteiskuntavastuullista tekoa vuosien aikana. Kampanja jatkuu toistaiseksi.

– Vastuullisuus ja yhteisöllisyys ovat meille pysyviä arvoja, mutta toteutustapa muuttaa varmasti vuosien myötä muotoaan, Tahvanainen toteaa.

uusimmat

Tarinat

Tarinat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

whatsApp

Whatsappilla:

Numeroon 050 3500 245

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi