Harry Kane teki jättisopimuksen – jää silti kauas Euroopan palkkapäälliköistä

Vastikään vuoden parhaaksi miesjalkapalloilijaksi valittu Bayern Münchenin Harry Kane on tehnyt vuoteen 2029 ulottuvan jatkosopimuksen, kertoo muun muassa jalkapallotoimittaja Florian Plettenberg.

Plettenbergin mukaan Kanen uusi sopimus tuo hänelle vähintään 25 miljoonan euron vuotuiset tulot. Jättimäinen palkka kalpenee kuitenkin Euroopassa pelaavien jalkapalloilijoiden kärjelle.

Ranskalaislehti L'Equipen keväällä julkaiseman palkkakatsauksen mukaan Real Madridin tähtikaksikko Kylian Mbappé ja Vinícius Júnior tienaavat noin 2,67 miljoonaa euroa kuussa eli noin 32 miljoonaa euroa vuodessa.

Manchester Cityn norjalaismaaliruisku Erling Haaland ansaitsee L'Equipen mukaan hieman vähemmän eli noin 2,63 miljoonaa euroa kuukaudessa eli reilut 31,5 miljoonaa euroa vuodessa. Lehden keväisen arvion mukaan Kanen kuukausipalkka on noin 2,1 miljoonaa euroa ja vuosipalkka siten reilut 25 miljoonaa euroa.

Uuden sopimuksen palkkiotietoja ei ole seuran toimesta virallisesti julkistettu.

Tottenhamista Bayerniin vuonna 2023 siirtynyt Kane on tehnyt hurjaa jälkeä Saksassa: 156 maalia vain 161 ottelussa. Parhaalle jalkapalloilijalle annettavan Ballon d'Or-palkinnon tämänkertaisella äänestyskaudella hän teki yhteensä 73 maalia seura- ja maajoukkueelleen.