Maalivahtilegenda aateloidaan neljäntenä suomalaisena jääkiekkoilijoiden kunniagalleriaan Torontossa 9. marraskuuta. Se vetää Rinteen nöyräksi, mutta samalla hänellä on siitä otettu olo.
Kun jääkiekkolegenda Pekka Rinteen perheaterioinnin katkaisi hiljattain outo soitto Italian suuntanumerosta, hän ajatteli ensin, että kyseessä oli pilapuhelu.
Rinne kuitenkin koki kutsumusta vastata. Pienen alkuhämmennyksen jälkeen paljastui, että toisessa päässä olivat NHL-legendat Mike Gartner ja Ron Francis. He soittivat onnitellakseen Rinnettä siitä, että hänet oli valittu jääkiekkoilijoiden kunniagalleriaan eli Hockey Hall of Fameen.
– Sen puhelun jälkeen vielä mietin, että tapahtuiko tuo oikeasti. Ensimmäisenä soittelin vanhemmille ja siskoille, en odottanut tuollaista puhelua, Rinne kertoi ensireaktiostaan valintaansa NHL:n järjestämässä etähaastattelutilaisuudessa.
Mahtiuran pelannut Rinne torjui NHL-seura Nashville Predatorsissa 15 kautta. Hänet palkittiin kertaalleen NHL:n parhaana maalivahtina.
Tasaisuus avaimena huipputasolle
Ajat ovat muuttuneet vuonna 2021 lopettaneen Rinteen parhaista pelivuosista, jolloin suomalaisia ykkösmaalivahteja NHL:ssä piisasi. 2020-luvulla suomalaisvahdeista vain Juuse Saros, Rinteen manttelinperijä Nashvillessa, on onnistunut pitämään pidempiaikaisesti ykkösmaalivahdin roolin NHL:ssä.
Tulevaisuus voi olla nykyhetkeä valoisampi. Rinne on katsellut tyytyväisenä nuorten suomalaismaalivahtien esiinnousua kotimaisessa jääkiekkoliigassa.
– Esimerkiksi Daniel Salonen on ottanut pari steppiä eteenpäin ja ykkösmaalivahdin paikan Lukossa. Petteri Rimpinen on Liigan parhaita maalivahteja, Rinne sanoo.
Vielä on aikaista sanoa, kasvaako heistä NHL-tason maalivahteja. Suomalaisten maalivahtien tulevaisuuden suhteen on kuitenkin hyviä merkkejä ilmassa, Rinne toteaa.
– Nuoremmistakin ikäluokista on ihan varmuudella tulossa vähintään hyviä ammattilaismaalivahteja, vaikea aina povata NHL:ään kuitenkaan.
Mikä on se ominaisuus, joka erottaa hyvän maalivahdin aivan maailmanluokan torjujasta? Rinne nostaa esille tasaisuuden ylläpitämisen.
– Ominaisuuksien erot ovat yleensä tosi pienet, kun mennään jäälle. Se, miten käsittelet onnistumiset ja epäonnistumiset pään sisällä, niin siellä tulee ne erot.
Vierailu Leijonien penkin taakse
Rinne on toiminut uransa jälkeen Nashvillessa kykyjenetsijänä ja maalivahtien kehitysvalmentajana. Kohta hän pääsee Suomen A-maajoukkueen penkin taakse, sillä Rinne tuuraa joulukuun EHT-turnauksessa Aki Näykkiä Leijonien maalivahtivalmentajana. Joulukuun EHT-turnaus pelataan jääkiekkoliigan kanssa päällekkäin, joten liigapelaajia tai -valmentajia ei todennäköisesti nähdä silloin Suomen joukkueessa.
– En ole hirveästi valmentanut, mutta tämä on varmasti oikea hetki: tuollainen viikon turnaus, joka ei ole välttämättä niin valmentamista. Ehkä pystyn enemmän antamaan pelillisiä vinkkejä ja henkisiä juttuja.
– Otan sen oppimatkana ja innoissani olen lähdössä.
Neljäs suomalainen
Rinteestä tuli vasta neljäs suomalaisjääkiekkoilija, joka valittiin Hockey Hall of Fameen. Aikaisemmat suomalaisvalinnat kunniagalleriaan ovat Jari Kurri, Teemu Selänne ja Riikka Sallinen.
– Minulla on ollut pelkästään Suomesta niin paljon esikuvia, joita pidän itseäni paljon korkeammalla, niin samaan aikaan vetää nöyräksi, mutta on otettu olo, Rinne sanoi valinnastaan.
Juhlallisuudet järjestetään Torontossa 9. marraskuuta. Rinteeltä lähtee perheen lisäksi suuri tukijajoukko paikanpäälle. Nashville lennättää tilaisuuteen Rinteen entisistä joukkuekavereista Saroksen, Roman Josin ja Filip Forsbergin.