play

Aftonbladet: Linda Sällström huolissaan kuntoutumisestaan EM-kisoihin

Linda Sällströmin pelaaminen EM-turnauksessa voi olla uhattuna. Lehtikuva / Emmi Korhonen

Linda Sällströmin pelaaminen EM-turnauksessa voi olla uhattuna. Lehtikuva / Emmi Korhonen

STT-Lehtikuva

Naisten jalkapallomaajoukkueen kaikkien aikojen maalikuningatar Linda Sällström kertoo ruotsalaislehti Aftonbladetin haastattelussa olevansa huolissaan kuntoutumisestaan tulevan kesän EM-kisoihin. Sällström, 33, kärsii takareiden rasitusvammasta.

–  Kello käy ja on selvää, että olen hiukan huolissani EM-kisoista, Sällström sanoo.

Sällström on tällä kaudella pelannut ruotsalaisseura Vittsjössä vain kaksi pääsarjaottelua.

–  Kyse on kroonisesta ylirasituksesta. Vamma on hiukan hankala, koska reaktio ei tule heti. Voin vetää harjoitukset, ja kivut tulevat vasta 8–12 tunnin kuluttua, joten on vaikea tietää, miten paljon jalkaa voi rasittaa, Sällström selvittää.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Hän kertoo, ettei ole pystynyt harjoittelemaan normaalisti viimeksi kuluneen puolentoista kuukauden aikana.

–  En ole vieläkään takaisin sataprosenttisessa harjoittelussa, ja on selvää, että olen hiukan huolissani myös EM-kisoista. Minun täytyy pystyä harjoittelemaan normaalisti ja pelata otteluita ollakseni säädyllisessä kunnossa EM-ksoissa.

Suomi pelaa avausottelunsa EM-kisoissa 8. heinäkuuta.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi