play

Aitajuoksija Heidi Salminen rynnisti alkuerien ykköseksi nuorten MM-kisoissa – ottelussa MM-kultaan marssiva Saga Vanninen kiskaisi keihäsennätyksensä

Salminen juoksi Kenian Nairobissa ennätyksensä. Kuva Eltsun Tähtikisoista elokuussa 2020. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

Salminen juoksi Kenian Nairobissa ennätyksensä. Kuva Eltsun Tähtikisoista elokuussa 2020. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

STT-Lehtikuva

Suomen Heidi Salminen vertyi aamun alkuerässään ennätysvauhtiin ja raivasi tiensä 400 metrin aitojen loppukilpailuun alle 20-vuotiaiden MM-yleisurheilukisoissa. Salminen juoksi Kenian Nairobissa ennätyksensä 58,12, jolla hän oli alkuerien nopein juoksija.

Suomalainen kohensi kuun alussa juostua aiempaa ennätystään huimasti 0,95 sekunnilla.

–  En osannut yhtään odottaa finaalipaikkaa. Aikaisempiin juoksuihin verrattuna osasin nyt 200 metrin kohdalla ajatella vain, että menen yhden aitavälin kerrallaan, enkä mieti, kuinka pitkästi tästä on vielä maaliin, 17-vuotias Salminen kertoi Suomen Urheiluliiton verkkosivuilla.

–  Olen harjoitellut aika paljon juoksun loppua, ja nyt se vihdoin onnistui.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Salmisen valmentaja on 400 metrin aitamatkan Suomen ennätystä 54,62 hallussaan pitävä Tuija Helander. Alkuerissä toiseksi ja kolmanneksi juosseet Kanadan Savannah Sutherland ja Ranskan Ludivine Aubert olivat reilut 0,3 sekuntia Salmista hitaampia.

Aada Aho oli erässään neljäs ja alkuerävaiheen kymmenes ajalla 59,50. Finaalipaikkaan vaadittiin 59,18.

Seitsenottelussa kultaodotusta

Heinäkuussa nuorten Euroopan mestaruuden seitsenottelussa voittanut Saga Vanninen ottaa iltapäivällä suurella todennäköisyydellä haltuunsa myös alle kaksikymppisten MM-tittelin. Vanninen johti keskiviikon jälkeen ottelua reilun 200 pisteen turvin kakkosena olleeseen Itävallan Sophie Kreineriin, ja suomalainen vain kasvatti johtoaan torstaiaamun lajeissa.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Vanninen oli pituushypyssä kolmas tuloksella 598 ja keihäänheitossa ylivoimainen ykkönen ennätyskiskaisullaan 49,22. Vannisen piste-ero toiseksi nousseeseen Viron Pippi Lotta Enokiin on 373 pistettä.

Neea Käyhkö on ottelussa viimeisellä sijalla kahdeksantena. Seitsenottelu päättyy 800 metrin juoksuun kello 16.05.

Suomen joukkueella on iltapäivän sessiossa menestysmahdollisuuksia myös muissa lajeissa. Nuorten EM-pronssimitalisti Anni-Linnea Alanen ja Vivian Suominen ovat mukana naisten keihään finaalissa kello 14.40, ja Juho Alasaari hyppää miesten seiväsfinaalissa kello 15.

Iltapäivän viimeinen suomalaisurheilija on 3  000 metrin finaalissa kello 17 juokseva Ilona Mononen, joka voitti matkan nuorten Euroopan mestaruuden viime kuussa Tallinnassa.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi