Akaa-Volley nousi lentopalloliigan kärkeen pitkän kaavan kautta
Akaa-Volley pelasi sunnuntaina toisen viisieräisen ottelun runsaan vuorokauden sisään, kun joukkue kukisti Perungan Pojat 3–2 lentopallon miesten Mestaruusliigassa. Lauantaina viisieräinen oli kääntynyt tappioksi.
– Palasimme Turusta kotiin viime yönä joskus yhden aikaan. Ei sen pitäisi niin paljon vaikuttaa, että ottelu oli ajoittain vaikea. PerPo puolusti todella hyvin, sanoi toisen kerran tällä kaudella liigakokoonpanossa ollut Anssi Vesanen.
Vesanen, 42, ei pelannut TuTo Volleyta vastaan, mutta sunnuntaina hän kävi torjuntavaihdoissa verkolla. PerPon valmentaja Guntis Atars oli tuttu mies pelivuosilta 2000-luvun alussa.
– Monta kertaa olen lyönyt pallon hänen käsiinsä verkolla, sanoi uransa lokakuussa 1998 liigassa aloittanut Vesanen.
Viialan hallissa nähtiin hakkureiden kaksintaistelu. Akaa-Volleyn Ali Fazli teki 31 pistettä ja PerPon Fredric Gustavsson 27 pistettä.
Jere Tikkala syötti viisi ässää ja palkittiin Akaa-Volleyn parhaana. Toisen polven lentopalloilija Tomi Perkiö pääsi ensimmäisen kerran aloituskokoonpanoon ja teki neljä pistettä.
Kaksi pistettä riitti Akaa-Volleylle kärkipaikkaan, kun Loimu jäi yhteen pisteeseen ottelussaan Hurmosta vastaan.
Savo Volley löysi uuden tehopelaajan
Ensimmäistä kauttaan liigassa pelaava 26-vuotias Tiitus Vuori teki 18 pistettä, kun Savo Volley voitti Kyyjärven Kykyn 3–1 Iisalmessa.
Vain yhden hyökkäysvirheen tehnyt Vuori pelasi viime kaudella Ykkössarjaa tamperelaisessa Rantaperkiön Iskussa. Hän liittyi Savo Volleyn joukkueeseen lokakuun puolivälissä.
– Kyyjärven valmentaja sanoi lehdistötilaisuudessa, että lauantaina heitä kyykytti Tiituksen veli Tino Vuori, sanoi Savo Volleyn valmentaja Timo Tolvanen.
Tino Vuori pelaa VaLePassa, joka voitti Kyyjärvellä lauantaina.
Savo Volleystä myös hakkuri Veikka Lindqvist teki 18 pistettä. Kolmas tehopelaaja oli Michael Michelau 17 pisteellä. Oskari Keskinen ja Aivars Petrusevics tekivät vieraille 15 pistettä mieheen.
– Pelaajia kierrätettiin paljon. Edessä on monta tärkeää ottelua, ja eurocupit jatkuvat kotona puolentoista viikon kuluttua, Tolvanen sanoi.
Tiikerit kukisti Vantaan Ducksin
Kokkolan Tiikerit kohenteli asemiaan keskiryhmässä, kun joukkue kukisti Vantaan Ducksin 3–1. Hakkuri Daniel Thiessen oli totutusti tehokkain 19 pisteellä, mutta onnistumisprosenteissa parhaat olivat keskipelaajat Antti Leppälä ja Rami Rekomaa.
– Pelissä oli vaikeita hetkiä, mutta tällä kertaa selvitimme ne, sanoi Tiikereiden valmentaja Mikko Keskisipilä.
Leppälä teki 16 ja Rekomaa 13 pistettä. Iskulyönneillä kaksikko kokosi 31 passista yhteensä 21 pistettä.
– Vastaanotto toimi tänään hyvin, ja pääsimme pelaamaan paljon keskeltä. Ei sitä oltu erikseen sovittu ennen ottelua, Keskisipilä totesi.
Aleksander Rastamo teki Ducksille 20 ja Kalle Kattelus 16 pistettä.
Hurmos kesti Loimun kirin
Joensuulainen Karelian Hurmos voitti avauserän liigakärki Loimua vastaan, mutta hävisi kaksi seuraavaa. Valmentaja Matti Alatalo ehti käydä lämpimänä parista tuomariratkaisusta.
– Käänsimme positiiviseksi energiaksi pari palloa. Kolmannessa erässä teimme vähän liikaa virheitä, mutta nousimme niistä ja peli koheni loppua kohden, Alatalo sanoi.
Hurmos vei ottelun lopulta erin 3–2 voitettuaan neljännen erän jatkopalloilla ja viidennen erän 15–12.
Mikko Räsänen oli 25 pisteellä vieraiden tehokkain. Eetu Häyrinen teki 15 pistettä.
– Libero Tatu Hakkarainen pelasi myös loistavan ottelun, Alatalo kehui.
uusimmat
Tarinat
Tarinat
Luetuimmat
LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO
Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.
Whatsappilla:
Numeroon 050 3500 245
Toimitus, uutisvihjeet:
010 230 8110
toimitus@karjalainen.fi