play

Argentiina ja Brasilia haluavat päättää pitkän odotuksen MM-Qatarissa – Euroopan jäteistä moni on kompuroinut viime aikoina

Argentiinan onni jalkapalloviheriöillä on kääntynyt jopa hieman odottamattomasti päävalmentaja Lionel Scalonin alaisuudessa, ja joukkue saapui torstaina Qatariin häikäisevässä 36 ottelun tappiottomassa putkessa. LEHTIKUVA/AFP

Argentiinan onni jalkapalloviheriöillä on kääntynyt jopa hieman odottamattomasti päävalmentaja Lionel Scalonin alaisuudessa, ja joukkue saapui torstaina Qatariin häikäisevässä 36 ottelun tappiottomassa putkessa. LEHTIKUVA/AFP

STT-Lehtikuva

Etelä-Amerikan jalkapallomahdit Argentiina ja Brasilia kantavat ennakkosuosikkien viittaa ja pyrkivät päättämään eurooppalaismaiden pitkän valtakauden, kun lajin historian erikoisin MM-turnaus alkaa sunnuntaina Qatarissa. Brasilian edellisestä MM-kullasta on 20 vuotta ja Argentiinan vastaavasta jo 36 vuotta, joten joukkueiden harteilla on myös valtava painelasti.

Argentiinan onni jalkapalloviheriöillä on kääntynyt jopa hieman odottamattomasti päävalmentaja Lionel Scalonin alaisuudessa, ja joukkue saapui torstaina Qatariin häikäisevässä 36 ottelun tappiottomassa putkessa. Argentiina ja sen supertähti Lionel Messi kärsivät kolme peräkkäistä finaalitappiota MM-kisoissa 2014 ja Etelä-Amerikan mestaruuskilpailu Copa Americassa 2015–2016, mutta vihdoin viime vuonna Messi sai toivomansa maajoukkuepokaalin, kun joukkue kaatoi Copa American huipennuksessa isäntä-Brasilian 1–0.

Qatarissa Messillä on viimeinen sauma MM-kultaan, sillä 35-vuotias hyökkääjätähti on kertonut, että MM-turnaus jää hänen uransa viimeiseksi.

–  Olemme hyvässä iskussa, mutta emme saa pudota ansaan ja uskoa, että olemme suosikkeja. Meidän on oltava realistisia ja otettava askel kerrallaan, Messi sanoi ESPN:n siteeraamassa Universo Valdano -ohjelmassa ja nimesi Argentiinan kovimmiksi haastajiksi Brasilian ja Ranskan.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Argentiina kohtaa C-lohkossa Saudi-Arabian, Meksikon ja Puolan. Brasilialle G-lohko voi olla hieman kimurantimpi, sillä joukkue haastaa Sveitsin, Serbian ja Kamerunin.

Titen luotsaama Brasilia ei ole kohdannut eurooppalaismaata sitten maaliskuun 2019 Tshekki-ottelun, joten joukkueen iskukyky maanosan huippuja vastaan on pieni arvoitus. Sambamaa halajaa kuudetta MM-pokaaliaan, joka pyyhkisi viimeistään 2014 MM-kotikisojen 1–7-välieränöyryytyksen brassifanien mielestä.

Vaikka Kansojen liigaa pelattiin tänä vuonna Euroopassa lähes epäinhimillisellä pelitahdilla, paljasti kilpailu ongelmia useissa maanosan eri huippumaajoukkueissa. Hallitseva maailmanmestari Ranska, uudistumisen kanssa painiva Saksa sekä etenkin viime vuoden EM-hopeajoukkue Englanti haparoivat otteluissa pahasti, ja kilpailun vakuuttavimmiksi nousivat yllättäen Hollanti sekä MM-hopeamaa Kroatia.

Euroopan mestari Italia jätti Saksan ja Englannin Kansojen liigassa taakseen, mutta saapasmaa ei edes ole MM-Qatarissa, koska joukkue kärsi jatkokarsinnoissa shokkitappion Pohjois-Makedonialle.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Ranska pyrkii nappaamaan peräkkäisen maailmanmestaruuden ensimmäisenä joukkueena sitten 1950–60-luvun Brasilian, mutta joukkue on kärsinyt pahasti loukkaantumisista. Kisoista ovat pudonneet pois puolustaja Presnel Kimpembe, keskikentän N'Golo Kante ja Paul Pogba sekä hyökkääjä Christopher Nkunku.

Espanja on Ranskan, Saksan ja Englannin ohella Euroopan jättejä, ja joukkue luottaa jälleen pallonhallinnan oppeihin päävalmentaja Luis Enriquen komennossa. Vuosina 2008–12 kolme peräkkäistä arvokisamestaruutta ottanut Espanja on kaatunut viime vuosina tehottomuuteen: MM-neljännesvälierissä 2018 joukkue putosi rangaistuspotkuilla Venäjälle, ja viime vuoden EM-välierässä Italia vei voiton pilkkukisan kautta.

Eurooppalaismaista varteenotettavia mestarikandidaatteja ovat myös uutta nousua tekevä Hollanti, Portugali sekä Belgia, jonka "kultainen sukupolvi" hakee kruunua yhteiselle taipaleelleen. Suuri osa Belgian pelaajarungosta on yli 30-vuotiaita, joten Qatarin jälkeen menestysmahdollisuuksia ei ole enää montaa jäljellä.

Portugalin joukkueessa piisaa laatua, mutta joukkueen supernimi Cristiano Ronaldon hiljattainen haastattelupurkaus on saattanut hämmentää joukkuetta. Portugalilaishyökkääjä kritisoi sunnuntaina tehdyssä haastattelussa Manchester Unitedia sekä seuralta saamaansa kohtelua. Ronaldon ulostulo voi vaikuttaa Portugalin ryhmädynamiikkaan, sillä joukkueen tähtipelaaja Bruno Fernandes edustaa myös Unitedia.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Muutoin Ronaldo, 37, on samanlaisessa tilanteessa kuin pitkäaikainen kilpakumppaninsa Messi. Qatarin jälkeen mahdollisuutta MM-kultaan ei välttämättä enää tule.

Yksi turnauksen "mustista hevosista" voisi olla Suomen tuleva EM-karsintavastustaja Tanska, joka on pelannut viime vuosina erittäin tasaisesti päävalmentaja Kasper Hjulmandin alaisuudessa. Punapaidat ylsivät viime vuonna EM-välieriin, ja Kansojen liigassa joukkue kaatoi kahdesti Ranskan, jonka se kohtaa jälleen MM-kisojen D-lohkossa.

MM-kisojen alla on puhuttanut moni asia, mutta loukkaantumiset ovat olleet pelikentän puolella yksi kiintoaiheista. Ranskan loukkaantuneiden ohella nimekkäimpiä turnauksesta sivuun joutuneita ovat englantilaislaiturit Reece James ja Ben Chilwell, Saksan hyökkääjät Timo Werner ja Marco Reus, Portugalin laituri Diogo Jota sekä Argentiinan keskikenttämies Giovani Lo Celso.

Lisäksi moni tähtinimi, kuten Senegalin Sadio Mane, joutuu yhä jännittämään MM-peliensä puolesta.

Tuleva MM-turnaus on monelta kantilta ennennäkemätön, ja kisojen ajankohta keskellä kautta on yksi suurimmista muutoksista aiempiin arvokisoihin verrattuna. Vaikka kisoihin valitut pelaajat ovat urakoineet jo alkukaudella valtavan määrän otteluita, ovat pelaajat luultavasti paremmassa kunnossa kuin kesällä järjestettävissä arvokisoissa pitkän pelikauden jälkeen.

Kääntöpuolena maajoukkuehuiput ehtivät valmistautua MM-Qatariin vain reilun viikon verran, sillä Euroopan suursarjoja pelattiin vielä viime viikonloppuna.

Urheilullisesta näkökulmasta kiinnostavaa on myös se, mitä Valioliigan kaltaisissa suurliigoissa ja eurocupeissa tapahtuu MM-kisojen jälkeen pelaajien rasituksen osalta. Jättiläisseurat, kuten Bayern München ja Manchester City, lähettivät MM-kisoihin liki 20 pelaajaa, kun taas italialaisjoukkueista kisapelaajia on vähemmän saapasmaan MM-putoamisen takia.

uusimmat

Tarinat

Tarinat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

whatsApp

Whatsappilla:

Numeroon 050 3500 245

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi