play

Aurinkopallo ainakin siirsi haminalaisten nousujuhlia

STT-Lehtikuva

Haminan Palloilijoilla oli sunnuntaina mahdollisuus varmistaa paluu pikahissillä miesten Superpesikseen. Ykköspesiksen loppuotteluita Alajärven Ankkureita vastaan voitoin 2–0 johtanut Hamina oli yhden ulkovuoron päässä noususta, mutta AA kavensi ottelusarjaa kotivoitollaan 1–0 (2–2, 8–5).

Hamina johti toista jaksoa sen puolivälissä jokerinsa Joosua Rätön (1+2) kunnarin ansiosta 4–1 ja uudelleen vielä viimeisen vuoroparin tasoittavan alkaessa yhdellä Rätön lyömällä lisäjuoksulla. Alajärveläiset pelasti ajolähdössä kentän tyhjentänyt Tuukka Etula, jonka lyönti katosi kopparilta ilta-auringon häikäisyyn. Yksi juoksu olisi siirtänyt ratkaisun kotiutuskisaan. Kakkoselta kotipesään tulleen Mikael Penninkankaan juoksu takasi kotivoiton.

–  Syksyllä aurinko tulee matalammalle. Siellä on takakentällä paikka lyödä, ja kerrankin osui hyvä isku kohdalleen. (HP:n koppari) Lassi Vuorela näki pallon aluksi, mutta hukkasi sen aurinkoon, totesi kopparina ulkopelitonttinsakin takia Kitron ilta-auringon ilkeyden tietävä 21-vuotias Tuukka Etula.

Kolmella voitolla nousee pääsarjaan. Ottelusarjan hävinnyt joukkue pääsee Superpesiksen karsintaan pääsarjapaikkaansa puolustavaa Koskenkorvan Urheilijoita vastaan.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

HP pelasi Superpesiksessä viime vuonna, alajärveläiset viimeksi vuonna 2019.

uusimmat

Tarinat

Tarinat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

whatsApp

Whatsappilla:

Numeroon 050 3500 245

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi