Säteri aloittaa Leijonien maalilla panoksettomaksi jääneessä alkusarjan päätösottelussa
Harri Säteri aloittaa maalilla tiistain myöhäisillan ottelussa Sveitsiä vastaan. Kuva: Emmi Korhonen
Britannia jätti tyylikkäät jäähyväiset jääkiekon MM-kisojen pääsarjalle, kun se kukisti Prahassa A-alkulohkon viimeisessä ottelussaan Itävallan 4–2.
Ottelu oli Britannian viimeinen myös koko Tshekin-turnauksessa. Voitosta huolimatta Britannia palaa MM-hierarkiassa alemmalle sarjaportaalle, sillä A-lohkon jumbojoukkueen ainoat pisteet tulivat Itävalta-voitosta.
Brittien voitto merkitsi sitä, että Leijonat yllättänyt Itävalta jää alkulohkossa neljänneksi sijoittuvan Suomen taakse. Suomi kohtaa viimeisessä alkulohkopelissään Prahassa kello 21.20 alkaen Sveitsin.
Itävalta meni Britanniaa vastaan toisen erän alussa Clemens Unterwegerin maalilla 1–0-johtoon. Britannia tarttui tilaisuuteensa, kun Itävalta joutui muutamaa minuuttia myöhemmin muun muassa väärästä vaihdosta tuomitun jäähyn takia kahden miehen alivoimalle. 1–1-tasoituksen iski ylivoimalla puolustaja Ben O'Connor.
Pakkovoittoa ja MM-pudotuspelejä miettinyt Itävalta suli päätöserässä, jossa Britannia paukutti kolme osumaa. Brett Perlini, Evan Mosey ja tyhjään maaliin 4–1 viimeistellyt Robert Dowd upottivat Itävallan.
Itävallan lohdutuskavennuksen iski Mario Huber.
Suomi kohtaa puolivälierissä ylihuomenna Ostravassa B-lohkon voittajan Ruotsin.
Britannian pääsarjavierailut ovat MM-jääkiekossa jääneet 30:n viime vuoden aikana lyhyiksi. Se palasi pääsarjaan vuosikymmenten tauon jälkeen MM-Italiaan 1994, mutta putosi A-sarjasta saman tien.
Britannia palasi MM-kisojen korkeimmalle sarjaportaalle Slovakian-turnaukseen 2019 ja pysyi pääsarjassa kolme vuotta, kiitos osin koronapandemian, jonka takia MM-turnausta ei järjestetty 2020 lainkaan.
Sitkeydestään Britannia antoi näytteen viisi vuotta sitten Slovakian MM-turnauksessa. Se oli Kosicessa A-lohkon putoajan ratkaisseessa päätösottelussaan Ranskaa vastaan toisen erän puolivälin jälkeen tappiolla 0–3, mutta kipusi 4–3-jatkoaikavoittoon ja uusi pääsarjapaikkansa.
Britannian mukana MM-kisojen pääsarjaa on rikastuttanut sen maalilaulu, Madnessin 1970-luvun lopun hitti One Step Beyond, joka oli pudotuspeleihin mielineelle Itävallalle Prahan O2-areenassa tuskallista kuultavaa.
uusimmat
Tarinat
Tarinat
Luetuimmat
LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO
Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.
Whatsappilla:
Numeroon 050 3500 245
Toimitus, uutisvihjeet:
010 230 8110
toimitus@karjalainen.fi