play

Camilla Richardsson paransi kympin ennätystään toistakymmentä sekuntia – EM-raja jäi rikkomatta

Camilla Richardsson Dohassa 27. syyskuuta 2019. LEHTIKUVA / MARTTI KAINULAINEN

Camilla Richardsson Dohassa 27. syyskuuta 2019. LEHTIKUVA / MARTTI KAINULAINEN

STT-Lehtikuva

Camilla Richardsson paransi Lontoossa myöhään lauantaina juostussa 10  000 metrin kilpailussa ennätystään toistakymmentä sekuntia. Richardsson oli kisan yhdeksäs ajalla 32.27,65, kun edellinen ennätys oli neljä vuotta sitten Yhdysvalloissa juostu 32.39,01.

Ennätys ei Richardssonia täysin tyydyttänyt, sillä toiveissa ollut Münchenin EM-kisojen tulosraja jäi 7,65 sekunnin päähän.

–  Juoksu oli kauhea taistelu, kun oli niin huono päivä, mutta pääsin silti noin lähelle EM-rajaa. Tiedän, että hyvänä päivänä, olisin pystynyt rajan juoksemaan. Totesin juoksun lopussa, että jos juoksen molemmat kaksi viimeistä kilometriä aikaan 3.10, raja menee, mutta en vaan jaksanut, Richardsson sanoi tiedotteessa.

Lontoon juoksusta ropisi Richardssonille tärkeitä rankingpisteistä, ja kun kilpailukausi on vasta alussa, EM-paikan sinetöimiseen on aikaa.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

–  Ennätykseeni olen toki tyytyväinen varsinkin, kun en ole tehnyt vielä paljon rataharjoituksia. Valmentajani Jukka Keskisalon tyylinä on, että pitää kilpailla itsensä kuntoon, eli nyt pitää vaan keskittyä seuraaviin kisoihin, Richardsson sanoi.

Richardssonin entinen päämatka estejuoksu on ainakin toistaiseksi poissa laskuista, koska laji on ollut rasittava jaloille ja urheilija kaipaa muutenkin uusia haasteita.

Maraton ja puolimaraton saavat odottaa vielä jonkin aikaa, vaikka Richardsson tekikin viime syksynä ajat 2.30.45 ja 1.10.01. Maratonin tulos alittaa myös EM-kisojen tulosrajan 2.32.00.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi