play

Nico Salo osaa pelata myös puolustajana – Classic siirtyi finaalisarjassa johtoon

Nokian KrP:n maalivahti Miro Tuomala pomputteli perjantaina palloa pelikatkolla toisessa loppuottelussa Classicia vastaan. Lehtikuva / Mika Kylmäniemi

Nokian KrP:n maalivahti Miro Tuomala pomputteli perjantaina palloa pelikatkolla toisessa loppuottelussa Classicia vastaan. Lehtikuva / Mika Kylmäniemi

STT-Lehtikuva

Miesten salibandyliigassa viisi edellistä mestaruutta voittanut Tampereen Classic näytti sunnuntaina osaavansa pelata kaikilla tyyleillä ja vajaamiehisenäkin.

Vaikka rivistä puuttui kolme puolustajaa, joukkue kaatoi Nokian KrP:n 8–3 F-liigan kolmannessa loppuottelussa ja johtaa nyt voitoin 2–1.

Normaalisti ykkösketjun hyökkääjänä pelaava Nico Salo siirtyi puolustajaksi. Hän teki ottelun ainoan jäähyn aikana voittomaaliksi jääneen 4–2-osuman ylivoimalla toisen puolustajan Mikko Leikkasen syötöstä.

–  Ei ollut sovittu kuvio. Se oli aika tyypillinen pleijarimaali, kotijoukkueen Salo kuvaili maalin edestä survottua osumaansa.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Salon mielestä puolustajana pelaaminen sopii hänelle.

–  Se on tietenkin erilaista kuin hyökkääjänä pelaaminen. Mutta sujui mielestäni aivan hyvin, Salo lisäsi.

Salon tehosaldo oli +5, hän oli kentällä viiden Classicin maalin aikana eikä omiin mennyt ainuttakaan. Sama saldo oli pakkipari Leikkasella sekä ykkösketjun pelaajista kolme maalia tehneellä Sami Johanssonilla ja tehot 1+2 koonneella Ville Lastikalla.

–  Verrattuna edelliseen peliin Raholassa hyökkäsimme rohkeasti kolmannessa erässä eikä vain puolustettu omaa maalia, Johansson tiivisti.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Classicin päävalmentaja yhä sivussa

KrP:n Nico Jonaeson teki kaksi identtistä maalia. Jälkimmäisen jälkeen tilanne oli 2–2.

–  Tultiin tasoihin, ja oli hyvä ote kolmannen erän alussa. Sitten kaveri nosti hyökkäyspelin tasoaan ja oli tehokas paikoissaan. Jäähy tuli pahaan paikkaan, murehti KrP:n valmentaja Jarmo Härmä.

Ottelun ainoan jäähyn sai KrP:n Vili Liponen ajassa 48.00. Sitä jäi kärsimättä vain kahdeksan sekuntia. Salon maalin jälkeen Classic hallitsi ottelua, ja kokeneen puolustajan Janne Lammisen 5–2-maali oli ratkaisu.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Classicin päävalmentaja Samu Kuitunen oli toisen kerran peräkkäin sivussa.

–  Korona oli syy. Mutta aika lievänä tällä hetkellä. Saatan ehtiä mukaan vielä penkin taaksekin, kotivalmentaminen on rankkaa, Kuitunen sanoi.

Neljäs loppuottelu pelataan keskiviikkona Nokian jäähallissa.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi