play

Dohassa MM-kultaa voittaneelle Naserille kahden vuoden dopingpanna

Bahrainin Salwa Eid Naser voitti Qatarin Dohassa vuonna 2019 MM-kultaa. Lehtikuva/AFP

Bahrainin Salwa Eid Naser voitti Qatarin Dohassa vuonna 2019 MM-kultaa. Lehtikuva/AFP

STT-Lehtikuva

Yleisurheilun maailmanmestaruuskilpailuissa Qatarin Dohassa vuonna 2019 MM-kultaa voittanut Bahrainin Salwa Eid Naser tuomittiin keskiviikkona kahden vuoden dopingpannaan.

23-vuotias Naser määrättiin viime vuonna väliaikaiseen kilpailukieltoon, kun hän oli jättänyt väliin neljä dopingtestiä maaliskuun 2019 ja tammikuun 2020 välisenä aikana. Kilpailukielto kuitenkin päättyi viime vuoden lokakuussa, kun Naserin väitetyistä dopingrikkomuksista ei löytynyt riittävästi todisteita.

Urheilun kansainvälinen välitystuomioistuin (CAS) kuitenkin kumosi päätöksen ja ilmoitti keskiviikkona antaneensa Naserille kahden vuoden kilpailukiellon. Tuomio tarkoittaa samalla sitä, ettei Dohassa historian kolmanneksi nopeinta naisten 400 metrin aikaa juossutta Naseria nähdä Tokion olympialaisissa.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi