play

Esapekka Lappi myöntää paineiden painavan – ”Välillä pitäisi myös onnistua”

Esapekka Lappi starttaa tämän viikon Viron osakilpailuun pienen painetaakan kera. Arkistokuva. LEHTIKUVA/AFP

Esapekka Lappi starttaa tämän viikon Viron osakilpailuun pienen painetaakan kera. Arkistokuva. LEHTIKUVA/AFP

STT-Lehtikuva

Toyotan WRC-tallissa valikoituja ralleja tänä vuonna ajava Esapekka Lappi starttaa tämän viikon Viron osakilpailuun pienen painetaakan kera. Pieksämäkeläinen kipusi palkintopallille helmikuussa Ruotsin lumilla, mutta keskeytti ajovirheen vuoksi Kroatiassa sekä Sardiniassa. Vaikean jakson jälkeen suomalaiskuljettaja lähtee Viron MM-ralliin maltillisin tavoittein.

–  Kahden keskeytyksen jälkeen tärkeintä olisi päästä maaliin. Se on minun lähtökohtani tähän ralliin. Jos tulee haastavat olosuhteet, niin ei kannata viimeistä riskiä ottaa. Tapahtumia voi tulla paljon ja pitää itse yrittää pysyä niistä poissa, Lappi kertoi STT:lle.

–  Totta kai pitäisi välillä myös onnistua. Onhan siinä varmasti tietynlainen paine olemassa, mutta ei sitä ehkä kannattaisi ajatella.

Lappi myöntää, että pelkkä köröttely maaliin voi olla kunnianhimoiselle kuljettajalle liikaa.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

–  Ei se helppoa ole ajaa maltillisesti, koska varoen ajorytmi on tällaisessa kisassa vaikea löytää. Varmasti tiimi olisi tyytyväinen, jos pääsisi viiden parhaan joukkoon. En sitten tiedä, miten paljon se ainakaan minua itseäni tyydyttää.

–  Maaliin jos pääsee, niin varmasti siitäkin hyvä mieli tulee. Silti podium voisi olla ihan hyvä tavoite. Ehkä juuri kolmas sija niin kuin Ruotsissa.

.Riskejä on pakko ottaa.

Viron rallitiet ovat perinteisesti sopineet suomalaiskuljettajille hyvin. Lappi kuitenkin muistuttaa, että kisa on hyvin erilainen kuin Keski-Suomessa elokuun alussa ajettava kotiralli.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

–  Täällä tuntuu, että riskejä pitää ottaa enemmän, eikä ole niin selkeää, missä kohdissa niitä riskejä voi ottaa. On paljon enemmän mahdollisuuksia käyttää tietä ja se on tosi haastavaa.

–  Tämä ralli on myös petollisempi. Virhemarginaali on suuri, mutta jos voitosta haluaa ajaa, isoja riskejä on pakko ottaa. Tiet eivät täällä myöskään kestä kahta ajokertaa, ja myös keli voi tehdä oman tepposensa.

Tiestö on myös muuttunut sitten viime kesän, ainakin Toyotan suomalaiskuljettajan mukaan.

–  Heiniä ei ole pääsääntöisesti ajettu matalaksi. Kun mennään metsien sisään, puskat ja oksat ovat jääneet ajamatta. Ne ovat tavallaan kasvaneet tien päälle. Tosi paljon on mutkia piilossa, eikä näe, mistä tie lähtee kääntymään, Lappi kuvaili.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

–  Se on petollista, ja piti oikein keksiä nuottiin ihan uusia sanoja, että se tie kääntyy, vaikka ei näytä siltä.

Viron MM-ralli starttaa torstai-iltana Tarton kaupungissa ajettavalla yleisöerikoiskokeella. Kilpailu päättyy sunnuntaina.

Lapin lisäksi rallin MM-sarjan pääluokassa kilpailee myös toinen Toyotan suomalainen, sarjaa johtava Kalle Rovanperä. WRC2-luokan voittoa metsästävät puolestaan Teemu S uninen, Jari Huttunen ja Emil Lindholm.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi