play

Hallitseva mestari Jon Rahm korosti golfperinteiden merkitystä jännitteisen US Openin alla – "Elämäni ei muuttuisi, vaikka saisin 400 miljoonaa"

Yhdysvaltain avoimen mestaruutta puolustava Rahm pitää kiinni perinteisestä PGA-kiertueesta. Lehtikuva/AFP

Yhdysvaltain avoimen mestaruutta puolustava Rahm pitää kiinni perinteisestä PGA-kiertueesta. Lehtikuva/AFP

STT-Lehtikuva

Golfkauden kolmas miesten arvoturnaus, Yhdysvaltain avoin mestaruuskilpailu alkaa torstaina Massachusettsin Brooklinessa jännittyneissä tunnelmissa. Viime viikolla startannut saudirahoitteinen LIV-golfturnee on vavisuttanut lajin valta-asetelmia, mutta Country Clubin kuuluisalla kentällä "kapinalliskiertueelle" siirtyneet pelaajat pääsevät kohtaamaan entiset PGA-kiertueen kollegansa.

PGA antoi viime viikolla LIV-kilpailuihin lähteneille Dustin Johnsonille, Phil Mickelsonille, Bryson DeChambeaulle ja kumppaneille porttikiellon omiin turnauksiinsa. US Openia hallinnoiva Yhdysvaltain golfliitto myönsi LIV-pelaajille kuitenkin osallistumisoikeuden arvoturnaukseen.

Lehdistö on hiostanut LIV-kiertueelle loikanneita pelaajia kysymyksillä ihmisoikeuksista ja urheilupesusta. Pelaajia on syytetty myös hillittömästä rahanhimosta, sillä uuden kiertueen allekirjoitusbonukset ja palkintopotit pyörivät tähtitieteellisissä lukemissa PGA-rahoihin verrattuna.

Kuusinkertainen major-voittaja Mickelson on valmis US Openin yleisön mahdolliseen kritiikkiin. US Open on ainoa arvoturnaus, jota hän ei ole pystynyt valloittamaan.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

–  Olen erittäin innoissani, että olen taas mukana tässä uskomattomassa kisassa, jonka ykkössija on vältellyt minua. Uskon, että kisan tunnelma on loistava, on se sitten positiivista tai negatiivista minua kohtaan, Mickelson totesi uutistoimisto AFP:n mukaan.

Raha ei ole Rahmille päämotivaattori

PGA-kisoihin jäänyt US Openin hallitseva mestari Jon Rahm puhui kisan alla huippugolfin perinteiden merkityksestä. Maailmanlistalla toisena oleva espanjalaispelaaja kritisoi myös LIV-kisojen pelijärjestelmää.

–  Haluan pelata maailman parhaita pelaajia vastaan formaatilla, joka on ollut käytössä satojen vuosien ajan. Haluan nähdä sellaisia kilpailuja jatkossakin. Raha on kiva asia, mutta elämäni ei muuttuisi, vaikka saisin 400 miljoonaa. Voisin jäädä eläkkeelle nyt ja eläisin erittäin onnellisen loppuelämän, Rahm sanoi Golf.comin mukaan.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

–  Pelaan golfia rakkaudesta lajiin ja olen aina ollut kiinnostunut (kilpailujen) historiasta ja perinteistä. Memorial-turnauksen ja Arnold Palmer -turnauksen voittamisella on merkitystä, kuten myös voittamisella historiallisilla kentillä.

Rahm muisteli viime vuoden US Open -mestaruuttaan Kaliforniassa Torrey Pinesin kentällä ja muistutti, että hän ja golfsuuruus Tiger Woods ovat kentän ainoat major-mestarit. Espanjalainen toisti, ettei helpon rahan jahtaaminen ole häntä varten.

–  Sydämeni on PGA-kiertueella. Ei ole minun asiani arvostella muita, jotka ajattelevat toisin, eikä se kuulu myöskään luonteeseeni. (LIV-kiertueen) kilpailuista saa todella mukavan korvauksen, jonka myötä voi eläköityä ja purjehtia auringonlaskuun.

Boston on "toimiva kylä"

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Suomen Kalle Samooja lunasti paikan arvostettuun kilpailuun, kun turkulaispelaaja voitti sensaatiomaisella tavalla Euroopan-kiertueen kilpailun toissa viikonloppuna.

–  Kenttä on tiukka mutta rehti. Greenit ovat todella kaltevat mutta myös supernopeat. Raffit greenien ympärillä ovat myös melko rajut, joten kyllä täällä palloa täytyy hyvin ampua tiiltä greenille. Siihen päälle saa olla vielä aika pehmoinen puttitatsi, Samooja arvioi tiedotteessaan.

Massachusetts ja Boston ovat Samoojan mieleen.

–  Boston on kyllä varsin toimiva kylä. Hienoa, että kenttä on lähellä keskustaa. Kuulemma reipas 25  000 henkeä on tulossa kisapäivinä katsomaan skabaa.

Kilpailu alkaa Suomen aikaa torstaina iltapäivällä. Viime viikonloppuna Kanadassa PGA-voittoa juhlinut Rory McIlroy sekä kevään major-voittajat Scottie Scheffler ja Justin Thomas ovat Rahmin ohella kilpailun suurimpia ennakkosuosikkeja.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi