play

Kalle Samooja lunasti paikan Yhdysvaltain avoimiin – "Huikeaa kutsua itseään Euroopan-kiertueen kisan voittajaksi"

Voitto on Samoojalle uran ensimmäinen Euroopan-kiertueella. Kuva Samoojasta Tokion kesäolympialaisista. LEHTIKUVA / Heikki Saukkomaa

Voitto on Samoojalle uran ensimmäinen Euroopan-kiertueella. Kuva Samoojasta Tokion kesäolympialaisista. LEHTIKUVA / Heikki Saukkomaa

STT-Lehtikuva

Kalle Samooja liittyi harvalukuiseen suomalaismiesten joukkoon voittamalla golfin Euroopan-kiertueen kilpailun. Samooja juhli ykkössijaa Hampurissa loistavan päätöskierroksensa siivittämänä. Hän pelasi päätöskierroksensa 64 lyönnillä eli kahdeksan alle par-tuloksen. Kyseessä on kenttäennätys.

–  On tämä itselleni iso juttu. Pari kertaa olen ollut lähellä, ja on huikeaa kutsua itseään Euroopan-kiertueen kilpailun voittajaksi, iloinen Samooja tunnelmoi puhelimitse STT:lle.

Ennen Samoojaa, 34, suomalaismiehistä Euroopan-kiertueella voittoon olivat yltäneet Mikko Ilonen, Mikko Korhonen, Roope Kakko ja Sami Välimäki.

Samoojan ykkössija tuli Hampurissa kahden lyönnin erolla Hollannin Wil Besselingiin. Samooja lunasti samalla paikan myöhemmin kesäkuussa pelattavaan Yhdysvaltain avoimiin.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

–  Voitto helpottaa urani suunnittelua ja toi lipun US Openiin. Ne ovat hyviä bonuksia voiton kyljessä, Samooja sanoi.

Ykköstila tuo Samoojalle lähes 300  000 euron voittosumman.

Samoojan tuloskorttiin kertyi sunnuntaina par-tulosten lisäksi kahdeksan birdietä.

Tunteet olivat pinnassa

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Suomalaisen aiemmat kierrokset sujuivat 72, 72 ja 74 lyönnillä. Samooja joutui odottamaan sunnuntain kierroksensa jälkeen pitkään, että pahimmat uhkaajat saivat urakkansa päätökseen.

–  Salaa toivoin, ettei kukaan pelaa niin hyvin, että johtoni menee.

Hän nosti päätöspäivän vahvuudekseen aiempia kierroksia paremman puttipelin.

–  Pallonlyöminen oli vahvaa koko viikon, ja se toi mahdollisuuksia. Tänään upposi muutama puttikin, Samooja luonnehti.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Voitto oli Samoojalle erittäin tunteikas hetki. Kilpailun päätyttyä hän purskahti tv-haastattelussa kyyneliin ja kiitti vaimoaan.

Mikko Korhonen päätyi Hampurissa kokonaistulokseen +5 ja jäi jaetulle 40. sijalle. Korhonen pelasi sunnuntain päätöskierroksen 73 lyönnillä (+1).

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi