play

Hurmos ja Tiikerit voittoisia cupissa

STT-Lehtikuva

Joensuulainen Karelian Hurmos ja Kokkolan Tiikerit voittivat keskiviikkona lentopallon Mestaruusliigan ottelunsa, ja kun molemmat olivat samalla cupin otteluita, niin Hurmos ja Tiikerit etenivät kahdeksan parhaan joukkoon.

Tiikerit pelaa oman puolivälieränsä jo ensi lauantaina Akaa-Volleytä vastaan Kokkolassa.

–  Todella mukavaa syksyä edetään. Ison panoksen peli jo lokakuun lopulla ja eurokentilläkin edettiin jatkoon, kohdataan Steaua Bukarest, hehkutti Tiikereiden kapteeni Antti Leppälä.

Tiikerit pudotti cupissa Rovaniemellä Perungan Pojat voitettuaan ottelun 3–1. Hakkuri Daniel Thiessen teki 28 pistettä ja tehosaldo oli peräti +23, eli vain viidestä hänen suorituksestaan PerPo sai pisteen.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

–  Hakkuri seisoi tänään (keskiviikkona) päällään. Ensimmäisen ja toisen erän alut olivat vaikeita, kolmas ja neljäs erä paljon parempia, sanoi 12 pistettä koonnut Leppälä.

Tiikerit sai Leppälän syöttövuorolla avauserässä seitsemän pistettä peräkkäin ja käänsi 16–19-tilanteen erävoitoksi. Vastaavasti PerPo aloitti toisen erän 7-0-putkella. Sen tehokkain oli 23 pistettä koonnut hakkuri Fredric Gustavsson.

Hurmos selvisi lyhyemmällä ottelulla, kun Vantaan Ducks kaatui Joensuussa 3-0. Hurmoksen puolivälieräottelu pelataan 21. marraskuuta Sastamalassa VaLePaa vastaan.

–  Ottelu oli kauden tasapainoisin esitys. Olimme kaikessa vastustajaa edellä, tiivisti Hurmoksen valmentaja Matti Alatalo.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Hurmoksella on kuudesta liigaottelusta viisi voittoa. Sen tehokkain keskiviikkona oli 17 pistettä koonnut Mikko Räsänen, hakkuri Eetu Häyrinen teki 14 pistettä. Hurmos voitti ässätilaston 10–3 ja torjuntapisteet 12–6.

–  Räsäsen lisäksi sairastuvalta palannut libero Tatu Hakkarainen oli erinomainen, Alatalo kehui.

Molemmat cupin puolivälierät ovat samalla liigaotteluita, niin on myös 5. marraskuuta pelattava Loimu-Hurrikaani. Neljännessä puolivälieräottelussa Savo Volley kohtaa sen 1-sarjan joukkueen marraskuun lopulla vieraissa, mikä on sillä hetkellä 1-sarjan paras.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

whatsApp

Whatsappilla:

Numeroon 050 3500 245

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi