play

Huuhkajien EM-debyytissä hengestään taistellut Eriksen kiitti kyynelistä: "Olen yhä täällä"

Eriksen taisteli elämästään miesten EM-turnauksen alkusarjan ottelussa Kööpenhaminassa 12. kesäkuuta. LEHTIKUVA/AFP

Eriksen taisteli elämästään miesten EM-turnauksen alkusarjan ottelussa Kööpenhaminassa 12. kesäkuuta. LEHTIKUVA/AFP

STT-Lehtikuva

Christian Eriksen rikkoi tiistaina mediahiljaisuuden, jota hän on pitänyt dramaattisen jalkapallon EM-lopputurnausottelun jälkeen. Eriksen halusi etenkin kiittää valtavasta tuesta, jota hän ja koko Eriksenin perhe on saanut kesästä asti.

–  Ihmiset ovat itkeneet olohuoneissaan, Parken-stadionin katsomossa ja missä tahansa sitten ovatkin itkeneet. He ovat nähneet tilanteen. Nyt voin sanoa heille, että kiitos kyynelistä, minä olen yhä täällä, Eriksen sanoi Tanskan yleisradioyhtiö DR:n haastattelussa.

Eriksen taisteli elämästään miesten EM-turnauksen alkusarjan ottelussa Kööpenhaminassa 12. kesäkuuta. Ottelu oli Suomen miesten maajoukkueen kaikkien aikojen ensimmäinen EM-turnausottelu.

Erikseniä hoidettiin kentällä vartin verran, kunnes hänet siirrettiin paareilla ambulanssiin ja sairaalahoitoon. Hänen sydämensä pysähtyi, mutta lääkärit saivat hänet virkoamaan. Ottelu jatkui pitkän tauon jälkeen, ja Huuhkajat voitti sen 1–0.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Eriksen kertoi saaneensa perheensä kanssa uskomattoman määrän tuen osoituksia: kirjeitä ja viestejä.

Eriksen, 29, valotti haastattelussa myös uransa tulevia tavoitteita. Hän aikoo jatkaa pelaamista, eikä millään harrastetasolla.

–  Tavoitteeni on, että pääsen MM-lopputurnaukseen Qatariin, Eriksen sanoi.

Tanska varmisti MM-karsinnoissa MM-kisapaikkansa. Turnaus pelataan marras-joulukuussa.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Joulukuussa Eriksen ja hänen italialainen seurajoukkueensa Inter kertoivat, että he ovat purkaneet pelaajasopimuksen yhteisymmärryksessä. Eriksenille asennettiin sairauskohtauksen jälkeen rytmihäiriötahdistin. Italiassa säännöt estävät tahdistimen saaneen pelaajan lisenssin muun muassa jalkapallosarjoissa.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi