Hyundai otti Kreikassa kolmoisvoiton, mutta jätti tallimääräyksen antamatta – Rovanperä napsi tärkeät Power Stage -pisteet
Hyundain Thierry Neuville Kreikan MM-rallissa. Lehtikuva/AFP
Hyundain belgialaiskuski on Thierry Neuville on voittanut Kreikan MM-rallin ja päässyt edelle tallitoveristaan Ott Tänakista. Neuville ajoi vaiherikkaan sorarallin vakuuttavasti läpi ja jätti virolaiskuljettajan 15 sekunnin päähän.
Espanjalaiskonkari Dani Sordo täydensi Hyundaille tallin ensimmäisen kolmoisvoiton MM-sarjassa.
Tänak on MM-sarjaa johtavan Kalle Rovanperän suurin haastaja, mutta Hyundai ei antanut sunnuntaina tallimääräystä, joka olisi nostanut Tänakin kisan voittajaksi. Tänak kutisti Rovanperän MM-johdon 53 pisteeseen, kun piste-ero oli ennen kilpailua 72 pistettä.
Virolainen ei ollut tyytyväinen siihen, että Neuville sai kisavoitostaan seitsemän lisäpistettä.
– Tallin päätös oli väärä, jos tavoitteena on (kuljettajien) maailmanmestaruuden voittaminen. Jos talli halusi hyvää pr:ää, sitten päätös oli oikea, Tänak laukoi näkemyksensä MM-sarjan haastattelussa.
Neuvillen piste-ero Rovanperään on 76 pistettä. Suomalaisen tavoittaminen lienee belgialaiselle mahdottomuus, sillä kautta on jäljellä enää kolme kilpailua.
– Kaikkein tärkeintä on, että saimme viimeinkin kolmoisvoiton, kauden ensimmäisen voittonsa ottanut Neuville ilakoi.
Toyotalla karmea viikonloppu
Toyotalle kisaviikonloppu oli todella vaikea. Rovanperä teki lauantaina ajovirheen jo toisessa peräkkäisessä MM-rallissaan ja putosi kauas pistesijoilta auton vaurioiden takia.
Kisan päättäneellä Power Stage -erikoiskokeella suomalaisnuorukainen sai neljä tärkeää lohdutuspistettä. Päätösosuuden voittajaksi kaasutteli Tänak.
– Tietenkin tämä (kilpailu) turhauttaa. Olen ajanut jo aika monta rallia, hyviä ja huonoja, mutta tämä oli yksi huonoimmista. Tämä oli heikko viikonloppu minulle ja tallille, seuraavaan kisaan meidän on parannettava, Rovanperä kommentoi.
Esapekka Lappi oli lauantaina palkintopallitaistossa, mutta ongelmat polttoaineen syötössä keskeyttivät suomalaisen matkanteon. Myös Toyotan walesilaiskuljettaja Elfyn Evans joutui keskeyttämään heti sunnuntaipäivän alussa.
MM-kausi jatkuu syys-lokakuun vaihteessa Uudessa-Seelannissa. Lokakuun loppupuolella ajetaan Kataloniassa. Kausi päättyy marraskuussa Japaniin.
uusimmat
Tarinat
Tarinat
Luetuimmat
LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO
Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.
Whatsappilla:
Numeroon 050 3500 245
Toimitus, uutisvihjeet:
010 230 8110
toimitus@karjalainen.fi