play

Kilpailu jääkiekon MM-kotikisojen pelipaikoista osoittautui armottomaksi – "Vaikeimmat valinnat oman päävalmentajuuteni aikana"

Päävalmentaja Jukka Jalonen (kesk) joutui tänä keväänä koviin valinnanpaikkoihin MM-kisajoukkueen kokoonpanon muodostamisessa.

Päävalmentaja Jukka Jalonen (kesk) joutui tänä keväänä koviin valinnanpaikkoihin MM-kisajoukkueen kokoonpanon muodostamisessa. Kuva: Patrik Uhlir / Lehtikuva

Paavali Pastila / STT

Hyökkäyksestä Markus Granlund, Toni Rajala ja Mikael Ruohomaa, puolustuksesta Valtteri Kemiläinen, Petteri Lindbohm ja Juuso Riikola. Suomen miesten jääkiekkomaajoukkueen pelaajien keskinäinen kilpailu Tampereella pelattaviin MM-kotikisoihin on ollut huomattavasti tiukempaa kuin keskimääräisenä kisakeväänä, ja sen totesi myös päävalmentaja Jukka Jalonen.

Leijonat kolmeen MM-kultaan (2011, 2019, 2022) luotsannut Jalonen pudotti muun muassa edellä olevan kuusikon kisoihin suuntaavasta joukkueesta kuvaillen MM-valintoja uransa haastavimmiksi.

–  Vaikeimmat valinnat oman päävalmentajuuteni aikana. Meillä on erittäin kilpailukykyinen joukkue ja monta taitavaa, maajoukkueestakin tuttua pelaajaa jäi tällä kertaa kokoonpanon ulkopuolelle, Jalonen totesi Leijonien tiedotteessa.

Tampereella MM-kultaa puolustavassa joukkueessa on mukana NHL:n Stanley Cup -voittajat Mikko Rantanen ja Olli Määttä, yhteensä 16 miesten maailmanmestaripelaajaa ja kymmenen viime vuoden olympiavoittajaa.

Mukana on myös viisi miesten arvoturnauksen ensikertalaista: puolustaja Nikolas Matinpalo, hyökkääjät Ahti Oksanen ja Waltteri Merelä sekä Växjön ja Tapparan tuoreet kultamaalivahdit Emil Larmi ja Christian Heljanko. Suomen kolmas maalivahti on Leijonien viime vuosien luottotorjuja Jussi Olkinuora, joten maalivahtitrio on sama kuin Tshekin EHT-turnauksessa.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Suomi aloittaa MM-turnauksensa perjantaina Yhdysvaltoja vastaan, ja ensimmäiset kisapassit leimataan kisojen aattona torstaina. Joukkue kokoontuu Tampereelle tiistaina.

–  On hienoa nähdä, kuinka moni pelaaja on valmis laittamaan itsensä likoon maajoukkueen puolesta, terävimmästä kärjestä alkaen. Halu edustaa Suomea on kova, iso kiitos siitä, Jalonen kiitteli MM-leiritykseen osallistuneita pelaajia.

Columbuksen valovoimainen NHL-hyökkääjä Patrik Laine ei pysty osallistumaan kotikaupungissaan pelattavaan turnaukseen. Leijonat tiedotti Laineen kisaosallistumisesta kaksi viikkoa sitten, mutta hyökkääjä ei ehtinyt toipua loppukauden loukkaantumisestaan täyteen MM-kuntoon.

–  Olemme olleet yhteyksissä Paten kanssa viikon aikana, ja vaikka hänelle tämä on tietysti iso pettymys, lähetti hän joukkueelle kovasti tsemppiä peleihin, Leijonien GM Jere Lehtinen sanoi.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Muista NHL-pelaajista Kasperi Kapanen ja Joel Armia saivat paikan kisajoukkueessa, vaikka hyökkääjien otteet Tshekissä eivät olleet aivan huipputasolla. Armia oli mukana viime vuonna Tampereen MM-kultaryhmässä. NHL-pelaajista Kaapo Kakko liittyy Rantasen tavoin joukkueen mukaan alkavalla viikolla.

–  Toki seuraamme sivusilmällä vielä NHL:n pudotuspelikierroksen etenemistä, mutta fokus on pelaajissa, jotka on nyt valittu mukaan, Lehtinen jatkoi.

Suomi kohtaa turnauksen alkulohkossa Yhdysvaltojen lisäksi Saksan, Ruotsin, Ranskan, Unkarin, Itävallan ja Tanskan. Kisojen loppuottelu pelataan 28. toukokuuta.

uusimmat

Tarinat

Tarinat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

whatsApp

Whatsappilla:

Numeroon 050 3500 245

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi