Iivo Niskanen ja Perttu Hyvärinen nousivat takaa-ajossa 20 parhaan joukkoon – myös Markus Vuorela kohensi ronskisti asemiaan Tour de ski -kiertueella
Iivo Niskanen kertoi, että hän odottaa kahdeksatta sijaa parempaa jo Tourin seuraavalla etapilla eli Oberstdorfin kympillä tiistaina. Arkistokuva. LEHTIKUVA / Otto Ponto
Iivo Niskanen ja Perttu Hyvärinen nousivat 20 parhaan joukkoon maastohiihdon Tour de ski -kiertueen toisessa kilpailussa 10 kilometrin perinteisen hiihtotavan takaa-ajossa.
Niskanen lähti Val Müstairin sprintin jäljiltä kilpailuun sijalta 57 ja ennätti nousta 14:nneksi. Hyvärinen paransi sijalta 28 sijaan 16.
Niskasen ero Touria johtavaan Norjan Johannes Hösflot Kläboon oli 52,3 ja Hyvärisen ero 56 sekuntia. Päivän osuusajoissa Niskanen oli kahdeksas ja Hyvärinen kymmenes. Molemmat hiihtivät esimerkiksi Kläboa vauhdikkaammin.
– Ensimmäisen kierroksen (2,5 km) jälkeen tuli jo olo kuin olisi kala kuivalla maalla, kilpailun vauhdikkaasti aloittanut Niskanen harmitteli Ylen tv-haastattelussa.
– Tuli pienimuotoinen shokki, kun kilpailin ensi kertaa pitkästä aikaa kylmässä.
Niskanen sairastui koronaan marraskuun lopulla ennen maailmancupin avausta ja liittyi cupin kiertueelle vasta Tourilla.
Niskanen kertoi, että hän odottaa kahdeksatta sijaa parempaa jo Tourin seuraavalla etapilla eli Oberstdorfin kympillä tiistaina.
– Kahdeksanneksi paras osuusaika kertoo, että tekemistä riittää. Toivottavasti tästä palautuu. Jos kiertue jatkuu yhtä huonosti kuin kahdeksantena myös Oberstdorfissa, en jatka kiertuetta loppuun, Niskanen ilmoitti.
Hyvärinen tähtäsi kärkikymppiin
Hyvärinen oli pettynyt, kun ei kyennyt takaa-ajossa kärkikymmenikköön. Häntä kuitenkin lohdutti kymmenenneksi paras osuusaika.
– Alan olla perinteisellä hiihtotavalla aika varmassa vireessä. Siihen on hyvä luotto, joten pertsaa on nyt mukava lätkiä menemään, Hyvärinen kertoi.
– Tarjolla oli sijoitus kymmenen joukossa, mutta sieltähän se sentään tuli osuusajoissa.
Norjan Pål Golberg oli takaa-ajossa toinen ja Italian Federico Pellegrino kolmas. Tasaisen kirikamppailun käynyt kaksikko tuli maaliin kymmenen sekunnin päässä Kläbosta.
Markus Vuorela nousi sprintin sijalta 92 komeasti sijalle 33. Myös Lauri Lepistö paransi 15 pykälää sijalle 55. Ville Ahonen oli 56:s.
Tour de ski jatkuu tiistaina Oberstdorfissa perinteisen hiihtotavan kympillä, joka hiihdetään väliaikalähtönä.
uusimmat
Tarinat
Tarinat
Luetuimmat
LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO
Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.
Whatsappilla:
Numeroon 050 3500 245
Toimitus, uutisvihjeet:
010 230 8110
toimitus@karjalainen.fi