play

Ilves vei nitrotaiston, päätti tappiokulkunsa ja sysäsi HIFK:n jumboksi

STT-Lehtikuva

Ilves kaappasi pisteet makoisasti matkaansa jääkiekon Liigassa, kun se löi HIFK:n 5–2. Molemmilla oli taustallaan neljän ottelun tappioputki, joten matkajoukkue sai ison onnistumisen ja helsinkiläisisäntiä tulos taas kirvelsi.

–  Niemisen Villen sanoin, kovat on ajat. Molemmilla on pientä tuskaa päällä. Tämä oli sillä tavalla iso peli molemmille, Ilvekselle kaksi maalia viimeistellyt Petri Kontiola puntaroi.

HIFK aloitti nitrotaiston 7  437 katsojan edessä hyvin, sillä Roni Hirvonen iski johdon 14. minuutilla. Hämäläissikermä punnersi kuitenkin pian – puolessatoista minuutissa – rinnalle, kun kultakypärä Kontiola maalasi illan ensimmäisensä.

Keskimmäisellä jaksolla mittelö kuin liukui Ilveksen haltuun, kiitos Tommi Tikan ylivoimamaalin ja Les Lancasterin osuman.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Ruotsalaispuolustajan Johan Motinin siniviivapommi nosti HIFK:n vielä 2–3:een, mutta hedelmätön ylivoimapeli jauhoi tyhjää Ilvestä vastaan peräti 15 minuuttia.

–  Maaleista kolme oli todellisia lapsuksia meidän puolustuspelin suhteen. Henkilökohtaisia virheitä. Positiivista oli se, että teimme kaksi maalia – monesti tällä kaudella olisi niillä voitettu, HIFK:n valmentaja Ville Peltonen kertoi.

Peltosen mukaan keinot kelkan kääntämiseen jumbosijalta on.

–  Tänäänkin (Jesse) Seppälän ja (Miro) Väänäsen ketjut pelasivat hyvin. Tarvitsemme kärkiketjuista tehoja enemmän, ja varsinkin ylivoima, edelleenkin siinä hierotaan ja kestää vähän liian kauan, Peltonen täydensi.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

uusimmat

Tarinat

Tarinat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

whatsApp

Whatsappilla:

Numeroon 050 3500 245

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi