play

IS: Anni Vuohijokea epäiltiin peniskuvien pyytämisestä Leijonien pelaajilta

Vuohijoki joutui Pekingin kisojen jälkeen tutkinnan kohteeksi. LEHTIKUVA / MIKKO STIG

Vuohijoki joutui Pekingin kisojen jälkeen tutkinnan kohteeksi. LEHTIKUVA / MIKKO STIG

STT-Lehtikuva

Painonnostaja Anni Vuohijokea epäiltiin sopimattomien kuvien pyytämisestä miesten jääkiekkomaajoukkueen pelaajilta Pekingin talviolympialaisissa, kertoi Ilta-Sanomat tiistaina. Vuohijoki joutui kisojen jälkeen tutkinnan kohteeksi, ja Suomen urheilun eettinen keskus Suek ilmoitti aiemmin toukokuussa päättävänsä tutkinnan, koska tapauksessa ei ole asianomistajia. Vuohijokea ei enää epäillä mistään.

–  Suekin asiakirjojen mukaan minua epäiltiin peniskuvien pyytämisestä pelaajilta, en tosin tiedä keiltä. Lisäksi epäiltiin yhden pelaajan fyysisen koskemattomuuden loukkaamisesta. Pöydässä heitettiin kyllä roisia läppää, mutta kukaan ei käsitykseni mukaan loukkaantunut tai pöyristynyt mistään, Vuohijoki kertoi Ilta-Sanomille.

Epäilty fyysinen kajoaminen liittyy Vuohijoen mukaan erään pelaajan selkävaivoihin.

–  Kysyin, saanko koskea, ja näytin, miten esimerkiksi polvilinjausta muuttamalla noston pistekuormaa saa siirrettyä pois kipualueelta. Kyseinen pelaaja näytti minulle myös magneettikuvansa, lääketieteen lisensiaatti Vuohijoki sanoi IS:lle.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Olympiakomitea kokoontuu tiistaina illalla ylimääräiseen jäsenkokoukseen, jota 16 jäsenjärjestöä vaati liittyen viime kuukausien kohuihin. Vuohijoki kertoi IS:lle, että häntä on pyydetty kokoukseen, mutta hän ei ole menossa paikalle.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi