play

Dokumentti lupaa paljastaa huippu-urheilussa vallitsevan valheiden verkon - video

Arto Halosen uuden dokumentin lähtökohta löytyy vuoden 2001 Lahden MM-hiihdoista.

Arto Halosen uuden dokumentin lähtökohta löytyy vuoden 2001 Lahden MM-hiihdoista. Kuva: Juha Inkinen

Karjalainen

Elokuvaohjaaja Arto Halosen suomalaisen maastohiihdon dopinghistoriaa käsittelevä dokumentti Sinivalkoinen valhe on kohtapuoliin valmis. Dokumentti lupaa paljastaa huippu-urheilussa vallitsevan valheiden verkon. Salailun kulttuurista kehkeytyi kahden tunnin elokuva. Ensi-ilta on 5. lokakuuta.

Dokumentin lähtökohta löytyy vuoden 2001 Lahden MM-hiihdoista. Niistä piti tulla suomalaisen maastohiihdon huippuhetki, mutta toisin kävi. Kuusi suomalaista hiihtäjää jäi kiinni kiellettyjen aineiden käytöstä.

Suomalaisen hiihdon dopingkulttuuri on puhuttanut julkista sanaa ja ihmisiä Lahden kisoista lähtien, tai oikeastaan jo vähän aiemmin. Tuntuu kuin pöytää ei vielä tähän päivään mennessä ole putsattu. Ja siitä on kysymys Halosen dokumentissa. Siinä käydään läpi maastohiihdon dopinghistoriaa 1970-luvulta alkaen.

- Silloin 1970-luvulla käytöstä tuli järjestelmällistä, Arto Halonen sanoo.