play

Matias Laine päätti kautensa

Karjalainen

Matias Laine päätti kautensa formula GP3 -sarjan osakilpailussa Monzassa kuudenteen sijaan. Sijoitus toi joensuulaiselle MW Arden -kuljettajalle neljä pistettä. Kaksi lisäpistettä Laine sai nopeimmasta kierroksesta. Sarjan kokonaispisteissä Laine oli viides. Monzan kisassa olisi ollut mahdollisuuksia parempaankin sijoitukseen.
- Alussa oli hiukan liian varovainen renkaiden kanssa, mutta sitten aloin puskemaan kovemmin ja vauhti löytyi. Nopein kierros oli mukava lisä. Pidon raja tuli kuitenkin vastaan ja spinnasin loppupuolella kisaa, siinä meni pari sijaa. Kuitenkin ihan hyvä maku jäi kisasta, vaikka voittoonkin olisi ollut mahdollisuuksia, Laine sanoi.
Päätöskilpailun voittoon ajoi Marussian Tio Ellinas ennen Lotuksen Daniel Abtia. Abt oli jo kiinni kisan voitossa ja se olisi tehnyt hänestä myös sarjan mestarin. Lopulta mestariksi leivottiin Laineen tallikaveri Mitch Evans kahden pisteen turvin. Aaro Vainio oli loppupisteissä neljäs ennen viidenneksi noussutta Lainetta.
Laine juhli voittoa Spassa viikko sitten ja kolmossijat Laine otti Barcelonassa, Valenciassa ja Monzassa.
- Span voitto tuli hyvään saumaan jatkokuvioita ajatellen. Muutenkin loppukausi sujui hienosti. Se antaa hyvää potkua ensi kautta ajatellen, Laine sanoi tyytyväisenä.
Laine on ajanut nyt kaksi kautta GP3 -sarjassa. Tulevaa tallia ja sarjaa neuvotellaan, mutta ratkaisuja ei ole tehty.
- Sen verran voin sanoa, että suunta on ylöspäin, mutta katsellaan vielä rauhassa missä ensi kaudella ajetaan, Laine paljasti.