Torstai, 6.8.2020 
Keimo, Toimi
Urheilu

Naishiihtäjät kysymysmerkkeinä Oberstdorfin yhdistelmäkisassa

  • STT
Kerttu Niskanen oli 12:s, mutta ei ollut läheskään tyytyväinen päiväänsä. LEHTIKUVA/ Martti Kainulainen Kerttu Niskanen oli 12:s, mutta ei ollut läheskään tyytyväinen päiväänsä. LEHTIKUVA/ Martti Kainulainen
Palkintosijat karkasivat suomalaisnaisilta maastohiihdon Tour de Ski -kiertueen yhdistelmäkilpailussa Oberstdorfissa. Kaikki viisi suomalaista kuvasivat kisaa kummalliseksi, sillä yllättäen kärki ei pitänytkään vauhtia.

- Yleensä norjalaiset lähtevät pitämään vauhtia. Olimme vähän kysymysmerkillä, että mitä ne oikein touhuavat, Kerttu Niskanen kertoi.

Norjan Heidi Weng piti itselleen sopivana, ettei 5+5 kilometrin kilpailua hiihdetty alusta alkaen urku auki. Kiertueen johtopaikan menettäneeltä Ingvilg Flugstad Östbergiltä katkesi sauva vapaan osuudella, ja siksi hän jäi 13:nneksi.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Ruotsin Stina Nilsson otti kiertueella jo toisen voittonsa ja nousi kiertueen kärkeen. Yhdysvaltain Jessica Diggins oli päivän kakkonen ennen Wengiä.

Obertsdorfiin yön aikana satanut lumikerros tiesi huollolle kiirettä. Krista Pärmäkoski kertoi, ettei hänen perinteisen hiihtotavan suksissaan ollut vielä riittäävää pitoa puoli tuntia ennen starttia.

- Haasteisiin nähden tämä oli ihan hyvä suoritus. Isommin ei ole mitään ratkaistu, seitsemänneksi hiihtänyt Pärmäkoski kertoi. Hän jatkaa kiertuetta nelossijalta.

Kirimaalista täydet bonussekunnit ottanut Pärmäkoski ihmetteli myös, miksi norjalaiset tyytyivät verkkaiseen vauhtiin.

- Se oli varmasti taktinen veto, että he huilasivat tämän päivän, Pärmäkoski sanoi.

Kyllönen kävi polvillaan

Anne Kyllönen kävi vapaan osuudella polvillaan, kun Sveitsin Nathalie von Siebenthal hiihti hänen suksilleen.

- Harmittavaa, mutta kuluu lajin luonteeseen. Nyt perinteinen ja vapaa toimivat tosi hyvin. Oli helpon tuntuinen päivä, yhdeksänneksi sijoittunut Kyllönen sanoi.

Kerttu Niskanen oli 12:s, mutta ei ollut läheskään tyytyväinen päiväänsä.

- Jos tämän tiivistää muutamalla sanalla, niin tämä oli naisten yhteislähtö. Se oli yhtä härdelliä, hyvä kun ei joku jalkojen välistä yrittänyt tulla, Niskanen kertoi ja kuvasi hiihtoa stressaavaksi.

Niskanen empii, kuinka pitkään hän jatkaa vielä hiihtokiertuetta. Päävalmentaja Reijo Jylhä oli sitä mieltä, että kilpaileminen tekee Niskaselle hyvää ja kannustaa hiihtäjää jatkamaan loppuviikolle Italiaan asti.

Laura Monosen mukaan välillä ruuhkassa piti pysähtyä ja jatkaa taas matkaa. Radalla ei ollut tilaa, eikä pitkiä nousuja erottelemaan jyviä akanoista.

- On se vähän raskasta, kun yrität ohittaa, niin aina siihen tulee joku eteen, 21:nneksi sijoittunut Mononen sanoi.

Aino-Kaisa Saarinen tuskaili myös, että mäkien alla joutui jonottamaan nousuvuoroaan. Ohitustilaa ei ollut.

- Piti katsoa, ettei rupea hosumaan, 25:nneksi hiihtänyt Saarinen sanoi.

.

Kiinnostuitko? Klikkaa ja kokeile Digi-Karjalaista 1€ 1 kuukausi