Torstai, 23.11.2017 
Ismo
Muut lajit

"Korostettiin vaan, että pitää olla hoikassa kunnossa" - Kukaan ei puuttunut nuoren kestävyysurheilijan jatkuvaan laihtumiseen

  • Suvi Lempinen

Suomessa ei ole tilastoitu urheilijoiden syömishäiriöitä, mutta Syömishäiriöliiton kehittämiskoordinaattori Katri Mikkilä sanoo kokemuksensa perusteella, että urheilijoilla ongelmat ovat yleisempiä kuin kantaväestöllä.

– Mitkään urheilulajit eivät ole immuuneja syömishäiriöille. Olen törmännyt jalkapalloilijamieheen, jolla oli selkeätä syömishäiriöoireilua, Mikkilä sanoo esimerkin niin sanottujen riskilajien ulkopuolelta.

Sekä Katri Mikkilä että Syömishäiriökeskuksen toiminnanjohtaja ja psykologi Pia Charpentier kyseenalaistavat sen, onko urheilussa pakko puhua painosta ylipäänsä. Mikkilä kritisoi myös sitä, että urheilijoiden kehoa arvioidaan niin perinteisessä kuin sosiaalisessa mediassa.

– Sen vähentäminen auttaisi varmasti, Mikkilä sanoo.

Esimerkkinä tarinansa kertoo kestävyysurheilija ”Maija”, joka oli Suomen huippu-urheilijoille tarjottavien tukitoimien piirissä ja apua urheiluun keskittyen tulikin. Maija esiintyy jutussa nimimerkillä, koska aihe on arka.

– Olin Suomen ykköslääkärien kanssa aika paljon tekemisissä, koska minulla oli paljon vammoja. Heistä kukaan ei puuttunut painooni millään tavalla tai kysynyt, olenko ihan kunnossa.

Maija oli urheillut kilpaa 9-vuotiaasta asti. Pienestä pitäen leireillä mitattiin rasvaprosentti ja käytiin vaa’alla.

– Sanottiin, että vähän voisit nipistää.

Mikään yksittäinen asia ei ollut syynä siihen, että Maija sairastui syömishäiriöön 15-vuotiaana. Maija kävi hoidoissa hetken aikaa lukioikäisenä. Kun urheileminen loppui hetkeksi, painokin vähän nousi.

Kun urheileminen alkoi uudestaan, ongelmat pahenivat. Jonkin aikaa Maija muisti, että täytyy syödäkin vähän, jos treenaa kovaa. Kun tavoitteet kovenivat ja arvokisat lähestyivät, syömishäiriö riistäytyi käsistä.

– Kukaan ei puuttunut siihen, että olin koko ajan hoikempi ja hoikempi. Korostettiin vaan, että pitää olla hoikassa kunnossa.

Hän kävi kyllä olympialaiset mutta tulos ei ollut se, mikä se hyvinvoivalla urheilijalla olisi voinut olla. Lopulta koko urheilu-ura päättyi syömishäiriön ja muiden vammojen vuoksi.

Koko juttu tilaajille: Olympiatason urheilija oli koko uransa sairaalloisen hoikka - syömishäiriöt ovat urheilijoilla yleisempiä kuin muilla