Torstai, 18.1.2018 
Laura
Urheilu

Iivo Niskanen hioo olympiavirettä kotimaisemissaan – SM-kisat jäivät väliin

  • STT
Iivo Niskanen keskittyy harjoitteluun kotimaisemissaan Kuopiossa, jotta olisi mahdollisimman hyvässä vedossa kauden tärkeimmissä kilpailuissa Pyeongchangin olympialaisissa.

–  Iivolla on pientä epävireisyyttä kropassa. Siksi päädyimme siihen, ettei hän kilpaile Vantaan SM-laduilla, Niskasen valmentaja Olli Ohtonen kertoi lauantaina.

Ohtosen mukaan Niskanen ei ole sairastunut, vaan on täydessä harjoituskunnossa. Kilpaileminen tässä vaiheessa kautta ei tuntunut kuitenkaan järkevältä.

– Totta kai on harmi jättää SM-kisat väliin, koska ne ovat hyviä kilpailuja. Toivottavasti Iivo pääsee keväällä SM-laduille, Ohtonen sanoi.

Niskanen on vahva ehdokas Vuoden urheilijaksi, ja hän osallistuu torstaina Urheilugaalaan Helsingissä. Perjantaina Niskanen matkustaa Slovenian Planicaan, jossa kilpaillaan maailmancupissa ensi viikonloppuna. Alun perin Niskasen oli määrä hiihtää Planicassa vain sunnuntainen perinteisen hiihtotavan 15 kilometriä, mutta hän osallistuu sittenkin myös lauantain sprinttiin.

Sprintti on Niskasen ja Ohtosen ajatuksissa vahva ehdokas olympialaisten kisamatkaksi.

–  Oli harmi, että Tour de Skillä Oberstdorfin sprintti peruuntui myrskyn takia. Siksi Iivo hiihtää sprintin Planicassa, Ohtonen sanoi.

Pääosa olympialaisiin valmistautuvasta joukkueesta virittelee olympiakuntoaan tammikuun lopussa Itävallan Seefeldissä, jossa on hyvät olot harjoitteluun. Seefeldistä hiihtäjät siirtyvät Suomen kautta helmikuun alussa Etelä-Koreaan olympialaisia varten.

Olympialaisten ensimmäiset hiihtomatkat ovat yhdistelmäkilpailut 10. helmikuuta naisilla ja 11. helmikuuta miehillä.

Myös Iivo Niskasen isosisko Kerttu Niskanen jätti Suomen mestaruuskilpailut Vantaalla väliin. Hän kertoi Instagram-tilillään, että palauttelee kehoaan viime sunnuntaina päättyneestä Tour de Ski -kiertueesta ja harjoittelee kotonaan Vuokatissa.

–  SM-mitaleista taistelen keväällä, Kerttu Niskanen viittasi huhtikuisiin Taivalkosken SM-kisoihin.