Tiistai, 21.8.2018 
Veini, Soini
Koripallo

Näkökulma: Korisliigassa menestyminen vaaditaan huippuvahvistukset - finaalissa suomalaisten rooli jäi pieneksi

Korisliigan mestaruus matkasi viikko sitten Kauhajoelle. Karhu Basket vei Pantteri-patsaan ansaitusti ja jopa täysin odotetusti. Teemu Rannikon loukkaantumisen jälkeen puhtaasti yksilötaitoon luottanut Salon Vilpas jäi toisena keväänä peräkkäin hopealle.

Finaalissa kohtasivat kiistatta sarjan kaksi parasta joukkuetta. Loppuotteluissa nähtiin myös joukkueet, joilla oli Korisliigan parhaat vahvistusnelikot.

Uskallan väittää, että ulkomaalaispelaajien merkitys on mestaruuden kannalta hyvinkin ratkaiseva. Syntyperäisten suomalaisten rooli jäi pieneksi kummassakin finaalijoukkueessa.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Karhu Basketin jenkkinelikko oli aavistuksen parempi kuin Vilppaan vastaava. Joukkue, jonka jenkit tekivät enemmän pinnoja, oli yleensä vahvoilla. Kuudesta finaalista neljässä voittajajoukkueen jenkit olivat hävinneen joukkueen virkaveljiään tehokkaampia.

Vilpas hävisi kolmannen ottelunsa kotona 79–83, vaikka sen jenkit ”voittivat” oman ottelunsa pistein 61–60. Ratkaisevassa kuudennessa finaalissa Kauhajoella isäntien nelikko teki 74 pinnaa ja Vilppaan jenkit peräti 79 pistettä. Silti Karhu Basket vei voiton ja samalla mestaruuden jatkoajalle venyneessä ottelussa. Toki pinnamäärät olivat vain yksi mittari, mutta niiden merkitys oli suuri.

Jos muistellaan viime kevättä ja Katajan mestarijoukkuetta, niin myös Katajalla oli tuolloin asettaa kentälle laadukas nelikko. Oikeastaan ilman mitään kotivetoisuutta, Katajalla oli koko sarjan parhaat vahvistukset kaudella 2016–17.

Kuluneella kaudella tilanne oli täysin toinen. Katajan päävalmentaja Greg Gibson teki edelliskauden tavoin vaihtoja, mutta tällä kertaa ne eivät onnistuneet. Lopullisen nelikon taso ei ollut kuin sarjan keskivertoa, jos sitäkään.

Ennen kauden alkua kysyin Gibsonilta, voiko mestaruuden voittaa ilman erinomaisia ulkomaalaisia. Vastaus oli rehti, suora ja osuva: Ei voi.

Eikä voi muuten syksyllä alkavallakaan kaudella, jos ja kun Korisliigassa jatketaan seurojen keskenään sopimalla herrasmiessäännöllä eli neljällä vahvistuksella. Ulkomaalaispelaajien merkitys on yhä äärimmäisen suuri. He pelaavat isot minuutit, joten jokaiselta vahvistukselta vaaditaan monipuolista osaamista.

Pitäisikö sitten palata kolmeen tai jopa vain kahteen ulkomaalaisvahvistukseen? Tätä on moni kysynyt ja varmasti ihan aiheesta.

Asialla on kovin monta puolta. Olisihan se hienoa, jos suomalaispelaajien roolit kasvaisivat Korisliigassa.

Iskeekö vain pelaajapula? Tasokkaita nuoria pelaajia ei vain ole tarjolla riittävästi. Mäkelänrinteen lukio vetää puoleensa ikäluokkien lupaavimmat pojat. He pelaavat siellä divisioona A:ta, jonka jälkeen tie näyttää vievän Yhdysvaltoihin ja yliopistokoripallon pariin.

Myös pelaajapalkkiot puhuttavat seuroissa. Kotimaisten pelaajien palkkapyynnöt ovat monelle seuralle liian kovat. Samalle pelipaikalle saat lähtökohtaisesti tasokkaamman jenkin ja vähemmillä euroilla.

Eli ota tästä nyt sitten selvää.

Vielä sen verran Katajan valmentajakuvioista, että Juha Sten ja Petri Virtanen ovat todella positiivisia veijareita, joiden yhteistyötä ainakin itse odotan suurella mielenkiinnolla.

Valmentajakokemusta Korisliigatasolta ei hirveästi ole, mutta en usko, että siitä on mitään haittaa. Tuoreutta ja raikkautta pitäisi löytyä senkin edestä.

Ulkomaalaisvahvistusten hankkiminen on tuttua puuhaa Stenille jo aiemmilta vuosilta. Myös Virtanen on katsonut tallenteita viimeksi Gibsonin kanssa, joten eivätköhän entiset huippupelaajat löydä Katajaan myös riittävän tasokkaat vierastyöläiset.