Perjantai, 21.9.2018 
Mervi
Hiihtolajit

Pogostan hiihdossa hiihdetään vain perinteisellä hiihtotavalla ensi vuonna - tapahtuma yksipäiväiseksi

  • Arttu Koistinen
  • Samuli Kuittinen

Ilomantsissa maaliskuussa hiihdettävä Pogostan hiihto muuttuu yksipäiväiseksi tapahtumaksi vuonna 2019.

Lauantaina 16. maaliskuuta vuonna 2019 Pogostalla hiihdetään perinteisen hiihtotavan sarjoja.

Pogostan hiihto muuttui luistelutyylin myötä kaksipäiväiseksi tapahtumaksi vuonna 1989. Siitä lähtien Pogostalla on hiihdetty lauantaina perinteisellä hiihtotavalla ja sunnuntaina luistellen, Ilomantsin Urheilijat tiedottavat.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Ensi vuonna Pogostan hiihdossa hiihdetään vain perinteisellä hiihtotavalla. Sarjatarjonta ja mahdollinen kaksipäiväisyyteen palaaminen vuodesta 2020 eteenpäin ovat auki, tiedotteessa kerrotaan.

- Vuosina 2017 ja 2018 tapahtumaan osallistui selvästi enemmän hiihtäjiä kuin aiempina vuosina. Nämä osallistujamäärät eivät kuitenkaan vielä riitä siihen, että tapahtuman talous saadaan tarpeeksi vakaalle pohjalle, Pogostan hiihtoa järjestävän Ilomantsin Urheilijat ry:n puheenjohtaja Raija Tahvanainen sanoo.

Vuonna 2018 tapahtuma teki positiivisen taloudellisen tuloksen, mutta riskit tappion tekemisestä nykyisillä järjestelyillä ja osallistujamäärillä ovat suuret.

- Jos tapahtuman talous saadaan selkeämmin plussan puolelle, paluu kaksipäiväiseen tapahtumaan on ilman muuta mahdollinen, Tahvanainen sanoo.

Vuoden 2018 tapahtumassa perinteisellä hiihtotavalla hiihdettiin 51 kilometriä sekä 30 kilometriä kilpasarjana ja retkihiihtona. Alle 18-vuotiaille tytöille ja pojille oli omat ikäluokkansa 30:n kilometrin kilpasarjassa.

Tiedotteen mukaan retkihiihdon pystyi hiihtämään yksin tai kahden tai kolmen henkilön viestinä. Näihin sarjoihin ei ole suunnitteilla muutoksia.

- Suomalaiset hiihtävät paljon, mutta tapahtumien elinvoimaisuuden turvaamiseksi niihin kaivataan lisää osallistujia. Retkisarjan kehittäminen ilman numerolappua hiihdettäväksi on meillä kehitystyön alla, Tahvanainen kertoo.

Maaliskuussa 2019 hiihdettävää Pogostan hiihtoa varten on käynnistetty uuden oheistarjonnan suunnittelu paikallisten yritysten kanssa.

Tapahtuman ympärille haetaan lisää tekemistä ja käyntikohteita. Niiden avulla osa hiihtäjistä voi suunnitella itselleen viikonlopun miniloman, johon kuuluu muutakin kuin hiihtoa, tiedotteessa visioidaan.

- Esimerkiksi meillä majoittuneista hiihtäjistä osa käy samalla reissullaan tutustumassa alueen muuhun tarjontaan. Ilomantsissa on sotahistorian, Venäjän rajan, karjalaisuuden ja ortodoksisuuden myötä useita muusta Suomesta erottuvia kohteita päiväkävijöille. Tätä tarjontaa lähdemme terävöittämään, Maukkulan Mustikkamäen ja Megrin Matkailun yrittäjä sekä Ilomantsin matkailuyhdistyksen puheenjohtaja Anita Timonen toteaa.