Lauantai, 22.9.2018 
Mauri
Urheilu

Shaqiri iski Sveitsin jatkopaikan tuntumaan – Serbia taipui johtoasemasta tappioon

  • STT
Xherdan Shaqiri ohitti Serbian maalivahdin Vladimir Stojkovicin ottelun loppuhetkillä. Lehtikuva / AFP Xherdan Shaqiri ohitti Serbian maalivahdin Vladimir Stojkovicin ottelun loppuhetkillä. Lehtikuva / AFP
Xherdan Shaqiri iski mahdollisesti erittäin, erittäin tärkeän osuman, kun jalkapallon MM-lopputurnauksen E-alkulohkon peli Sveitsin ja Serbian välillä Kaliningradissa oli jo lähellä päätöstään. Tarkasti ja taidokkaasti ladattu maali toi Sveitsille 2–1-voiton ja nosti sen Brasilian rinnalle lohkokärkeen ennen päätöskierrosta. Serbia on pisteen päässä.

Avauspelissään Costa Rican voittanut Serbia olisi voitolla varmistanut pääsyn pudotuspeleihin, ja Aleksandar Mitrovic kohensi toiveita maalillaan jo viidennellä minuutilla. Mitrovic on ollut vuonna 2018 huimassa vauhdissa: seurajoukkueessa (Fulham) ja maajoukkueessa tämän reilun puolen vuoden aikana 18 maalia 26 pelissä.

Sveitsi tuli kuitenkin vahvasti toiselle puoliajalle ja Granit Xhaka tasoitti jakson seitsemännellä minuutilla. Lopussa Shaqiri sitten päätti vastahyökkäyksen sveitsiläisittäin riemukkaasti, ja samalla nähtiin näiden kisojen ensimmäinen tappiolta voittoon -nousu.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Sveitsille riittää jatkopaikkaan tasapeli Costa Ricaa vastaan keskiviikkona pelattavalla päätöskierroksella. Serbia tarvitsee mitä todennäköisimmin voiton Brasiliasta.

Tuuletukset puhuttivat

Sveitsin päävalmentaja Vladimir Petkovic oli tyytyväinen tulokseen, mutta sanoi pettyneensä maalintekijöidensä tuuletuksiin. Sekä Xhaka että Shaqiri ovat kosovolaistaustaisia ja juhlivat Serbian verkkoon tekemiään maaleja tekemällä käsillään kaksoiskotkaeleen, mikä viittaa albanien kansalliseen tunnukseen.

Serbialla ja Kosovolla on takanaan veristä historiaa, eikä Serbia ole tunnustanut vuonna 2008 itsenäiseksi julistautuneen Kosovon itsenäisyyttä vaan pitää sitä omana maakuntanaan.

– Koskaan ei pitäisi sekoittaa politiikkaa ja jalkapalloa. On tärkeää osoittaa kunnioitusta, Petkovic sanoi ottelun jälkeen.

–  On selvää, että tunteita tulee pintaan. Meidän on kuitenkin pysyttävä erossa politiikasta niin kentällä kuin sen ulkopuolellakin ja keskittyä tähän urheilulajina, joka tuo ihmisiä yhteen.

Serbialaisfanit buuasivat Shaqirille läpi ottelun Kaliningradissa.

–  Jalkapallossa on aina tunteita ja saatoitte nähdä, että se mitä tein oli vain tunneasia, Shaqiri kuittasi tuuletuksensa.

Pelillisesti Petkovic oli tyytyväinen siihen, miten Sveitsi paransi otteitaan toisella puoliajalla.

–  On tärkeää, että olemme kehittäneet voittavan mentaliteetin. Silloinkin kun olemme tappiolla, emme luovuta vaan yritämme voittaa jokaisen ottelun.