Keskiviikko, 19.9.2018 
Reija
Jalkapallo

Kolumni: Putinin propaganda teki vaikutuksen ainakin minuun

Jalkapallon MM-kilpailujen järjestäminen Venäjällä on aiheuttanut paljon kuohuntaa: maailman isoimman urheilutapahtuman järjestämisen sanotaan olevan presidentti Putinin propagandakeino Venäjän julkikuvan parantamiseksi ja suuruuden osoittamiseksi.

Venäjän valtionjohtoa on syytäkin kritisoida ja myös sitä kannattaa pohtia, onko mitään järkeä käyttää stadionin rakentamiseen miljardi euroa rahaa. Mutta jos jalkapallon MM-kilpailujen ansiosta edes pieni osa ennakkoluuloista suuren naapurimaamme ihmisiä kohtaan hälventyy, on maailma jälleen himpun verran parempi paikka elää.

Kesäinen Pietari ja Venäjä tarjosivat nimittäin kahden viikon reissun aikana parastaan. Iloinen ja rentohenkinen MM-huuma oli vallannut koko metropolin, jossa asuu yhtä paljon ihmisiä kuin koko Suomessa.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Kaikesta jopa rajanylitystä myöten näki, että venäläiset halusivat pitää kisaturisteja hyvänä. Ja siinä he onnistuivat: erityisesti vapaaehtoisten iloisuus ja palvelualttius saivat turistit tuntemaan itsensä tervetulleiksi.

MM-kilpailujen aikana mediassa esillä olleista ryöstöhinnoista en kohdannut Pietarissa vilaustakaan. Majoitus irtosi nelihenkiselle porukallemme keskustasta nukkujaa kohden alle 20 eurolla per yö. Kohtuuhintaista majoitusta oli tarjolla runsaasti myös kisojen aikana.

Miljoonakaupungissa edes jalkapallon MM-kilpailut eivät tuki kaikkia majapaikkoja. Ja ravintoloissa syöminen ja juominenhan ovat Suomen hintoihin tottuneelle edullista.

Venäjä haluaa näyttäytyä edukseen suurten urheilutapahtumien avulla. Siinä suhteessa Putinin propaganda upposi ainakin minuun.

Kun sadattuhannet jalkapallofanit ympäri maailmaa kokoontuvat yhteen, meno on värikästä. Varsinkin kun kohdallemme osuivat jalkapallomaista kenties intohimoisimmat: Brasilia ja Argentiina.

Etelä-Amerikan suuruudet tarjosivat katsojille ikimuistoisia hetkiä. Tiistai-illan ottelussa stadionilla 90 prosenttia tunnusti Argentiinan värejä, joten meteli ja tunnelataus olivat jotain sanoinkuvaamatonta, kun Argentiina iski jatkopaikan tuoneen maalin Nigerian verkkoon.

Yhtään heikommaksi eivät jääneet Brasilia ja sen kymmenettuhannet keltaiseen sonnustautuneet fanit juhannusaaton ottelussa Costa Ricaa vastaan. Katsomo räjähti infernaaliseen riemuun, kun mestarisuosikin tuskainen odotus päättyi lopulta kahteen helpottavaan täysosumaan.

Kokonaan oma lukunsa olivat kotijoukkue Venäjän voitonjuhlat Pietarin pääkadulla Nevskillä Egypti-ottelun jälkeen. Voitto synnytti valoisaan kesäyöhön niin jättimäiset spontaanit juhlat, että enpä ole vastaavaa ennen nähnyt - ja tuskinpa tulen näkemäänkään.

Ja onhan Venäjän mahtipontinen kansallishymni 65 000 katsojan stadionilla jo yksistään säväyttävä kokemus, vaikka monia ajatuksia herättääkin.

Kisarupeamamme aloittaneen Marokon ja Iranin ottelun erikoisuus olivat vuoden 2010 kisoista tuttujen vuvuzelojen kaltaiset torvet, joiden loppumaton törinä humisi päässä pitkän aikaa. MM-kilpailut osoitti heti olemuksensa koko maailman yhteisenä festarina.

Ajatus Venäjän MM-kisoihin menemisestä kyti mielessä jo ainakin neljä vuotta sitten edellisiä MM-kilpailuja katsellessa. Kun maailman suurin urheilutapahtuma tulee naapuriin, onhan sinne mentävä.

Onneksi ajatus tuli toteutettua ja kunnolla. Kisahumussa tuli monta kertaa väistämättä mieleen, että olisi kesälomareissun voinut paljon huonomminkin järjestää. Yksi pienen pojan unelmista on toteutettu.