Torstai, 20.9.2018 
Varpu, Vaula
Urheilu

Vandoorne ei jatka McLarenilla kauden jälkeen – tallin kumpikin kuljettaja vaihtuu ensi kaudeksi

  • STT
Stoffel Vandoorne ajoi Kimi Räikkösen edellä Monzan radalla syyskuun alussa. LEHTIKUVA/AFP Stoffel Vandoorne ajoi Kimi Räikkösen edellä Monzan radalla syyskuun alussa. LEHTIKUVA/AFP
Belgialainen F1-kuljettaja Stoffel Vandoorne ei kuulu McLarenin ensi kauden suunnitelmiin ja lähtee tallista tämän kauden jälkeen, talli tiedotti maanantaina. Vandoorne, 26, on ajanut 34 kilpailua vuodesta 2016 lähtien.

Tällä kaudella Vandoorne on kerännyt kahdeksan MM-pistettä ja on sarjassa kuudentenatoista.

–  Vaikka emme ole saavuttaneet toivotunlaista menestystä, olen todella nauttinut kahdesta viime vuodesta McLarenilla ja minulla on hyvät välit jokaisen tiimimme jäsenen kanssa. Olen kiitollinen mahdollisuudesta, jonka talli antoi viiden vuoden aikana, jo vuonna 2013 McLarenin organisaatioon liittynyt Vandoorne sanoi.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

McLaren lähtee kauteen 2019 kahden uuden kuljettajan voimin, koska tallin toinen kuljettaja Fernando Alonso lopettaa formula ykkösissä kuluvan vuoden lopussa.