Keskiviikko, 14.11.2018 
Iiris
Urheilu

Kommentti: Katajan vahvistusnelikosta syntyi hyvä ensivaikutelma

  • Petri Siitonen

Ensivaikutelma on aina tärkeä. Usein se ei petä, mutta joskus voi tietysti arviot mennä pahasti metsään. Viime syksynä Katajan ja Mäkelänrinteen lukiopoikien välisen harjoituspelin jälkeen isäntien jenkkiviisikosta jäi todella valju kuva.

Muistan pohtineeni, että näinköhän tästä mitään tulee.

Eikä muuten tullut. Ei sitten millään. Ulkomaalaisia tuli ja meni, mutta tahti ei miksikään muuttunut. Valitettavasti.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Yksi peli on tietysti kovin vähän, ja kun vastassa oli vielä kovasti varamiehinen Kouvolan Kouvot, niin ei tässä kannata vielä liiaksi innostua ja paukutella henkseleitä.

Eilisen pelin jälkeen olotila oli erittäin levollinen. Jopa aavistuksen innostunut. Nyt kentällä nähty nelikko jätti taidoistaan hyvän kuvan. Lisäksi työnteko näytti maistuvan ja asenne oli kunnossa.

Myös joukkueen yleisilme oli pirteä. Kukaan ei pelannut tilastoja itselleen, joukkueen etu oli aina edellä.

Myös katsomossa näkyi tyytyväistä väkeä. Omiin korviini ei kantautunut yhtään negatiivista kommenttia ulkomaalaisnelikon suhteen.

Myös uudet kotimaiset saivat kovasti kehuja ja ihan aiheesta.

Tässä Katajan joukkueessa on ainekset vaikka mihin.

Lehterit täyttyivät, kun uudistunut Kataja teki ensiesiintymisensä