Maanantai, 12.11.2018 
Virpi
Muut lajit

Katajan voimistelijat Haverinen ja Ruottinen etenivät EM-joukkuefinaaliin

  • Heikki Arppi
  • Kimmo Kirves
Katajan Henni Ruottinen ja Antti Rönkkö valmistautuivat syyskuun alussa kisareissuun. Katajan Henni Ruottinen ja Antti Rönkkö valmistautuivat syyskuun alussa kisareissuun.

TeamGymin EM-kilpailut alkoivat keskiviikkona Portugalin Odivelasissa. Juniorijoukkueiden karsinnoissa Suomea edusti tytöissä seitsemän eri seuran voimistelijoista koostuva maajoukkue. Joensuulaisista joukkueessa on Katajan Henni Ruottinen.

Tytöt sijoittuivat karsinnassa neljänneksi ja pääsivät perjantaiseen kuuden joukkueen finaaliin. Ruotsi lähtee kisaan suosikkina perässään Islanti. Tanska, Norja ja Iso-Britannia ovat muut finalistit.

Volttirata sujui Suomelta ehjästi, mutta trampetilla ja vapaaohjelmassa oli pisteitä tiputtanutta haparointia.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Tyttöjen finaali on perjantaina kello 20.45 Suomen aikaa, ja sitä voi seurata suorana YouTube-kanavalta europeangymnastics.

Torstai-iltana karsivat naiset. Suomen joukkueessa on mukana Katajan Jasmin Haverinen. Trampetti epäonnistui joukkueelta (vasta kahdeksas sija), mutta volttiradalla Suomi oli viides ja kisan päättänyt vapaaohjelma meni loistavasti (kolmas sija). Joukkue oli karsinnan lopputuloksissa viides ja pääsi näin finaaliin.

Muut finaalijoukkueet ovat lauantaina lähes samat kuin tytöissäkin, mutta Tshekki ohitti britit illan viimeisessä karsintasuorituksessa. Ruotsi ja Islanti ovat tässäkin kärjessä ja Tanskakin ennakkoon Suomea edellä.

Katajan Antti Rönkkö kilpaili Jyväskylän Voimistelijoiden joukkueen kanssa sekajoukkueissa. Suomi oli toiseksi viimeinen (10:s) ja karsiutui finaalista.

Muokattu 19.10.2018 kello 12.10: Muutettu naisten joukkuene sijoitukset oikeaksi.