Sunnuntai, 9.8.2020 
Erja, Nadja, Eira
Jalkapallo

Jipolle useita uusia sopimuksia ensi viikolla

  • Renne Ohtonen
  • Mikko Makkonen

Jipon joukkue on rakentumassa hyvää vauhtia tulevalle kaudelle, vaikka edellisestä pelaajasopimusten julkaisusta onkin ehtinyt jo kulua hyvä tovi, noin puolitoista kuukautta. Tuolloin kasassa olivat kontrahdit 15 pelaajan kanssa.

Seuran uusi puheenjohtaja Juha Purmonen kertoo, että ensi viikolla julkaistaan useampia uusia pelaajasopimuksia.

Jos uusi Rantakylän halli vaan valmistuu ajallaan, pelaa joukkue sen avajaisottelun 13. tammikuuta, ja odotettavissa on nimekäs vastustaja.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Päävalmentaja Jussi Leppälahti sanoo, että Jippo pelaa ensi kaudella 4-5 harjoitusottelua enemmän kuin viime kauden alla, jolloin niitä oli yhdeksän, joista osa oli lyhyempiä turnauspelejä.

Talvella ohjelmassa ovat myös Suomen cupin avauskierrokset. Kovasti parjattu ja muuttunut turnaus on nyt sellaisessa muodossa, että Kakkosen joukkueet pelaavat ensin oman turnauksensa, josta kaksi parasta pääsee varsinaiseen Suomen cupiin.

Jippo arvottiin samaan lohkoon lappeenrantalaisen Pepon ja Mikkelin Palloilijoiden kanssa. Jippo pelaa alustavasti MP:tä vastaan vierasottelun tammikuun loppupuolella ja Pepoa vastaan kotona helmikuun alussa.

Kolmeen lohkoon jakautuvassa Kakkosessa Jippo on alustavasti pohjoislohkossa, mutta liigasta pudonneen PS Kemin ja Ykköseen hakevan MyPan lisenssikohtalot voivat vielä muuttaa tilannetta.

Purmonen kertoo, että Jippo saattaa pelata jopa koko ensi kauden Mehtimäen tekonurmella. Joukkue kyllä voisi pelata Joensuun keskuskentällä kesä-heinäkuussa, mutta sielläkin on saneeraus, ja kokonaan tekonurmelle siirtyminen on vakavasti otettava vaihtoehto. Tekonurmelle meno olisi myös Leppälahden toiveissa.

Aiheesta lisää tilaajille:

Jipolla uusi päävalmentaja ja uudet toimintatavat

Kiinnostuitko? Klikkaa ja kokeile Digi-Karjalaista 1€ 1 kuukausi